Leikkaus ja jälkimaininkeja

Nyt on leikkaus käyty lävitse. Se tapahtui Tampereella Taysissa robottiavusteisesti 27.2.2014.  Menimme  Tampereelle vaimoni kanssa keskiviikkoaamuna 26. päivä. Ensimmäiseksi  menin laboratorioon, jossa otettiin verinäytteet ja näytteet nenän ja kurkun limakalvoilta. Niiden avulla selvitettiin onko minulla jo tullessa sairaalabakteeri . Veriryhmäni selvittämiseen tarvittiin kaksi eri hoitajaa, jotka ottivat toisistaan riippumattoman näytteen mahdollisen virheen poissukelmiseksi.

Laboratorion jälkeen osastolla tapasin ensin sairaanhoitajan, joka kertoi leikkauksen kulusta ja opasti elämää virtsakatetrin kanssa. Sitten menin leikkaavan lääkärin puheille, joka kävi yksityiskohtaisemmin leikkauksen vaiheet lävitse ja vastasi kysymyksiini,  joita ei kovin paljon ollut kun olin hommaa tutkinut etukäteen. Youtubessa on jopa video leikkauksesta. Näytti aika veriseltä.  Kävin lopuksi keskustelemassa myös nukutuslääkärin kanssa. Hän ei kuitenkaan ollut minut leikkauksessa nukuttava lääkäri.

Kaiken kaikkiaan ennakkokäynnillä kului kolmisen tuntia ja koko ajan käsiteltiin asiaa. Kaikki olivat  ystävällisiä, asiantutevia ja minulle tuli tunne, että minut otettiin yksilönä huomioon.  Olimme varanneet huoneet sairaala-alueella olevasta potilashotellista. Oma yöpymiseni kuului sairaalamaksuun. Vaimoni maksoi 30 euroa yöstä,  ei siis paljon, mutta illallinen maksoi hänelle 20 euroa, joka mielestäni oli aika paljon aterian laatuun nähden. Itselleni illallinen oli ilmainen.  Hotelli vastasi tasoltaan mitä tahansa uutta kaupunkihotellia. Emme jaksaneet päivän kokemusten jälkeen lähteä enää minnekään vaan menimme  ajoissa nukkumaan. Minun piti aikaisin aamulla olla leikkausta varten viereisessä Coxassa (tekonvelsairaala https://www.coxa.fi), jossa robottileikkaussali on.

Heräsin aamulla kuuden maissa. Kävin suihkussa ja yritin olla juomatta ja syömättä kuten käsky kuului.  Pukeuduin ja lähdin sairaalaa kohden tasan kello seitsemän. Hotellin portailta näkyi Coxan valokyltti ja lähdin sitä kohti. En löytänyt heti sisäänkäyntiä ja hississä tapaamani syöpäpotilas osoitti minulle oikean reitin. Menin sisään ja istuuduin odottamaan.  Tasan 7.15 hoitaja saapui noutamaan minut  leikkausosastolle. Hän antoi minulle leikkauksessa käytettävän neopreenihaalarin. Puin sen ylleni miesten vessassa ja menin hoitajien huoneeseen, jossa luovutin henkilökohtaiset tavarani kuittausta vastaan ja hoitaja saattoi minut leikkaussaliin.

Heti kun pääsin saliin alkoi tapahtua. Minut laitettiin makaamaan selälleni leikkauspöydälle ja monenlaisia antureita alettiin kiinnittää ympäri kehoa. Olin lukenut netistä, että leikkauksessa ollaan pää alaspäin ja asennon on oltava oikea, joten pyysin lisää tyynyä pääni alle. Minulla on kulumia niskanikamissa, joten en pysty  olemaan selälläni jos pää on liian alhaalla. Kaikki toiveeni toteutuivat. Edellisenä päivänä kysyttiin kolme kertaa haluanko ennen leikkausta rauhoittavan lääkkeen, mutta sitä ei kukaan oikeasti tarjonnut. Kysyinkin koska sen saan, mutta minulle todettiin, että leikkaus alkaa kymmenen minuutin kuluttua ja saan sen jos haluan, mutta ei se ennätä vaikuttaa ennen nukahtamista.  Vasempaan kämmenselkääni laitettiin tippa ja kuonolleni koppa. Muutama hengenveto ja olin unten mailla. Leikkauspöydälle asetteluni kesti viitisentoista minuuttia ja tapahtui äärettömän tehokkaasti. Lopuksi ennen nukahtamistani yksi hoitajista kävi lävitse monikohtaisen tsekkauslistan, jolla varmistettiin kuin lennolle lähtiessä, että kaikki toimenpiteet oli tehty. Ilman lääkettäkin oloni oli koko ajan rauhallinen ja luottavainen.

Seuraava muistikuvani on heräämöstä.  Muistan että näin unta. Olin hiihtämässä Sotsissa ja huoltajanani oli Putous- ohjelman Antsku. Minulla oli tavattoman hilpeä olo ja herääminen keskeytti vauhdikkaan laskun pitkässä alamäessä. Olin aika pöppelössä, mutta tajusin kyllä heti missä olen.  Puhelin paljon luonani käyneen hoitajan kanssa, mutta en muista mitä. Olo oli edelleen hilpeä. Leikannut lääkäri kävi sänkyni laidalla ja kertoi leikkauksen olleen pitkän ja vaikean. Neljä ja puoli tuntia leikkausta ja kaikkiaan olin pöydällä viisi tuntia. Syy vaikeuteen oli leikkausalueeni verevyys, joka vähän väliä sumensi robotin näkemän. Muistan kysyneeni, johtuiko se vatsarasvoistani,  mutta lääkärin mukaan ei koska minulla ei niitä kovin paljon ollut. Syytä verevyyteeni en tiedä vieläkään.

Melko pian naispuolinen hoitaja vei minut osastolle. Olin yhä hilpeällä tuulella ja yritin vääntää jotain vitsiä. En kuitenkaan muista mitä. Minut vietiin huoneeseen, jossa oli toinenkin potilas. Nukahdin melkein välittömästi ja heräsin siihen kun pari hoitajaa tuli vaihtamaan minulle yöasua. Halusin kuitenkin pitää leikkaushaalaria edelleen koska se oli lämmin ja tunsin, että osastolla oli kylmä.  Hetken kuluttua minulle tultiin tarjoamaan iltapalaa ja otin vain lasillisen mustikkasoppaa, jonka sitten tietenkin kaasin osittain rinnukselleni.  Soittelin hoitajan paikalle ja kohta tuli heitä tuli kaksi vaihtamaan minulle yöpuvun.  Toinen hoitajista oli vihainen ja sanoi, että ei sitten tullut mieleeni nostaa sängyn  päätyä ylös. Hän oli selkeästi harmistunut suttaamisestani. Totesin, että tässä tilanteessa eivät hoksottimeni olleet aivan parhaimmillaan ja kukaan ei ollut kertonut minulle, miten sänky toimii. Toinen hoitajista sanoi ymmärtävänsä, mutta toinen jatkoi marmattamistaan.  Hän antoi joitakin ohjeita, mutta en muista niistä yhtään mitään.  Vaimoni kävi tapaamassa minua kello viiden maissa ja tyttäreni kävi luonani seitsemän maissa.

Minulle tuotiin unilääkettä pyynnöstäni ja nukahdin noin kello kymmenen. Heräsin kolmen aikoihin kun viereisen petin mies sai jonkinlaisen kipukohtauksen. En meinannut saada uudelleen unta ja minua paleli. Olin ikkunan vieressä ja siitä veti. Pyysin hoitajalta lisäpeittoa ja sain toisen pussilakanan.  Varsinaista peittoa ei ollut. Ylimääräinen lakana helpotti hiukan, mutta palelin edelleen. Sain kuitenkin nukuttua ja noin kello seitsemän  tuotiin aamulääkkeet.  Sain särkylääkettä. Minulle oli laitettu virtsakatetri ja pussi johon virtsa kerääntyi roikkui sängynlaidassa.  Huomasin pussin täyttyvän ja kysyin hoitajalta voinko mennä tyhjentämän sen.  Hän sanoi tulevansa kohta opastamaan kuinka homma tehdään. Hoitajaa ei kuitenkaan kuulunut ja kävin itse tekemässä työn. Olihan se opastettu minulle jo edellisenä päivänä.

Leikkauksen tehnyt lääkäri kävi keskustelemassa kanssani  lyhyesti ja kertoi leikkauksen kulusta samat asiat kuin heti leikkauksen jälkeenkin. Aika kului makaillessa ja viereisen sängyn miehen kanssa keskustellessa. Puolen päivän maissa minulle tuotiin ruokaa ja hoitaja kävi sanomassa, että pääsen tänään kotiin kunhan osaston lääkäri on käynyt juttusilla. Hän tulikin kahden maissa ja sanoi, että voin lähteä kotiin. Soitin vaimolleni ja hän saapui kolmen maissa hakemaan.  Olin tietenkin vaihtanut omat vaatteeni ja käynyt kiittämässä hyvästä hoidosta osaston kansliassa. Sen verran olin sekaisin, että en osannut enää huoneeseeni hakemaan tavaroitani vaan jouduin kysymään hoitajilta tietä.

Meillä oli treffit sairaalan alaovella vaimoni kanssa. Käveleminen oli hankalahkoa katetrin takia. Autossa aseteltiin pelkääjän istuin minua varten mahdollisimman hyvään asentoon ja matka Siilinjärvelle alkoi.

Reissu meni yllättävän helposti vaikka nelisen tuntia kestikin. Kerran tunnissa pysähdyimme jaloittelemaan muutamaksi minuutiksi. Kotona istuin lempipaikalleni sohvan nurkkaan ja tunnelma oli hepottunut. Väsymystä ei vähääkään. Netissä ja telkkua katsellessa meni ilta.  Seuraavana päivänä tunsin, että kaikki voimat olivat poissa. En jaksanut tehdä yhtikäs mitään. Olo oli kuin maratatonjuoksun jälkeen.   Katetrin kanssa opetellessa ja välillä torkkuessa päivä kului. Seuraavana päivänä tuli henkinen romahdus. Tuntui, että elämä ei ole elämisen arvoista. Taas vertaus maratooniin sopii. Eka päivä väsy ja toka päivä masennus.

Vähitellen alkoi helpottaa. Katetri vaivaa ja päivät kuluvat sen poistoa odotellessa. Normaalisti katetri poistetaan viikon kuluttua leikkauksesta, mutta kun jälkihoitoni tapahtuu Kysissä niin katetria on pidettävä kaksi viikkoa.  Leikkauksesta viikon kuluttua kävin ensimmäistä kertaa ajamassa autolla. Helsinkiläisiä ystäviäni oli tullut Kuopioon ja kävin tapaamassa heitä Salacavalassa, joka on torilla oleva uusi kahvila. Aika herkillä mielin olin. Kerroin tietenkin leikkauksesta ja ymmärsin keskustella muistakin asioista. Huomasin kaksi asiaa.  Syövästä on päästävä eroon niin, että se ei hallitse elämääni ja en identifioidu tästä lähtien sen mukaan.  Toinen asia on, että ystävät ja sosiaalinen elämä on tärkeää.  Olen vähän erakoitunut eläköitymisen jälkeen, mutta kun saan voimia niin alan etsiytyä yhä enemmän ihmisten seuraan.

Eilen 10. päivä maaliskuuta tuli tieto, että katetri poistetaan  13. päivä.  Kolmas päivä huhtikuuta on mentävä terveyskeskukseen laboratorioon ja 10. huhtikuuta Kysiin urolgin kanssa keskustelemaan. Silloin selviää onko PSA laskenut, eli onko kaikki syöpä saatu pois. Jännittää.  Harmittaa myös vähän. Olin ajatellut, että menen koko huhtikuuksi Pyhän mökille hiihtämään, mutta se ei nyt sitten täysin onnistukaan.  Sen sijaan lähden sinne jo tällä viikolla eli 15 päivä, joten ehdin hiihdellä siellä hissuksiin kaksi viikkoa ja lähden sitten sinne takaisin urologin keskustelun jälkeen. Luultavimmin siihen mennessä on patologin lausunto eturauhasesta tullut ja tiedän sitten myös hänen näkemyksensä siitä onko syöpä saatu pois. Jos ei ole niin sitten seuraa sädehoito. 

Kokonaisvaikutelmani leikkauksesta on nyt, että kannatti. Suomalainen terveydenhoito pelasi tapauksessani erinomaisesti.  Kaikki ottivat minut yksilönä ja olivat ystävällisiä yhtä Taysin hoitajaa lukuun ottamatta.

Tämä pari viikkoa on ollut henkisesti yhtä ylä- ja alamäkeä. Välilä olen oikein optimistinen ja suunnittelen tulevaa ja välillä olen taas varma siitä, että kuolen pian.  Tämä lienee toipumisaikana normaalia.  Nyt suunnittelen kuinka saan taas kerran parissa kuukaudessa tulleet ylikilot pois ja pääsen kunnolla kohottamaan fyysistä kuntoani.  Taysissa lääkäri kielsi pyöräilyn puoleksi vuodeksi. Ihmettelen miksi ja aionkin ottaa siitä selvää parin päivän päästä tapaamisessa urologin kanssa.

Tämä juttuni on pitkä ja aika yksityiskohtainen. Ehkä tästä on apua kohtalotovereilleni.  Itse minua auttoi ennen leikkausta vastaavat kuvaukset, joita sain lukea Suomen syöpäjärjestöjen keskustelupalstalta.

http://www.cancer.fi/keskustelut/keskustelufoorumi/miesten_syovat

Hoitokeskustelua

Olen ollut aika masentunut syöpädiagnoosinistani alkaen. Urologin kanssa käydyn hoitokeskustelun jälkeen sain viikon aikaa päättää mihin hoitoon haluan ryhdyttävän. Keskustelussa suljettiin pois hormonihoito ja sytostaatit. Vaihtoehdoiksi tuli sädehoito (jyvät, brakyterapia) ja eturauhasen poisto leikkauksella. 

Viikon aikana luin taas kaiken mitä löysin netistä. Hissuksiin aloin päätyä leikkaukseen. Syy tähän oli se, että kun olen hyväkuntoinen, niin kestän leikkauksen ja sitten on sädehoito vielä käytettävissä, jos saan syövän myöhemmin.  Urologin hoitokeskustelussa puhuttiin vain avoleikkauksesta ja robottileikkaus ei tullut esille. 

Robottileikkauksen edut ovat ilmeiset. Siinä voidaan säästää erektiohermot avoleikkausta paremmin, virtsanpidätysongelmat ovat vähäiset, sairaalassaoloaika leikkauksen jälkeen on lyhyt ja toipuminen muutenkin avoleikkausta parempi. Leikkaus on ns. etupainotteinen vaihtoehto. Ensin kärsitään ja sitten on parempi. Sädehoidossa on toisinpäin. Ensin on helppoa ja kärsimykset tulevat ehkä sitten myöhemmin.

Robotteja on vain Helsingissä, Tampereella ja Oulussa. Tampereelle on Kuopiosta hyvät yhteydet ja siellä on sukulaisia. Sisareni toivotti minut tervetulleeksi heille leikkauksen jälkeen. Ajattelin, että leikkaus tehtäisiin Tampereella ja jatkohoito Kuopiossa. Uuden terveydenhoitolain mukaan potilaalla on oikeus valita erityissairaanhoidonkin oman sairaanhoitopiirinsä ulkopuolelta yhteistyössä lähettävän lääkärin kanssa, mutta minua kuitenkin jännitti miten urologini siihen suhtautuisi.

Kun sitten lääkäri soitti niin sanoin haluavani leikkauksen ja että minulla on lain mukaan oikeus valita leikkauspaikka ja haluan, että minun leikataan robottileikkauksella Tampereella. Urologi tokaisi, että ei tässä mitään lakeja tarvita. Heillä on ollut käytäntönä lähettää robottileikkausta haluavat Tampereella ja jatkohoito on Kuopiossa. Hän lupasi toimittaa lähetteen Taysiin, josta pitäisi piakkoin tulla ohjeita kuinka toimitaan.

Asia menisi sitten juuri niin kuin ajattelin. Jos en olisi itse ollut aloitteellinen, niin olisikohan urologi ottanut edes esille tätä robottivaihtoehtoa? Tämän tiedon ja päätökseni jälkeen stressitasoni laski ja pelkoni haihtuivat pois. 

Meillä on toinen auto ollut korjattavana pian kuukauden. Paikallinen korjaamo toimii vähän samaan malliin kuin terveydenhuolto. Jos en itse tietäisi ja ottaisi selville asioita, minua voitaisiin viedä klassiseen tapaan kuin pässiä narussa.  Sairaanhoidossa hoidetaan potilasta ja autokorjaamoissa autoa, vaikka ehkä auton omistajakin pitäisi ottaa huomioon. Yhteistä minulla ja autollani on se, että molemmat alamme olla vanhoja ja vaivaisia.  Nyt odotan kahta asiaa: Tietoa Taysista ja tietoa korjaamosta. 

Onko elämä reilua

Olen ollut eläkkeellä nyt vajaa viisi kuukautta. Tottuminen tähän stressittömään elämään ei ole ollut helppoa. Voisi sanoa, että olen elänyt sopeutumisvaihetta. Eilen tuli kuitenkin tieto, joka sai minut kertaiskulla putoamaan takaisin stressin maailmaan ja suoraan kriisiin.

Posti toi kirjeen KYSin urologilta. Kirjessä oli kolme virkettä. Teillä on eturauhassyöpä. Syöpä on hitaasti etenevää mallia. Tulkaa 27.1.2014 hoitokeskusteluun. Minulta otettiin kolme viikkoa sitten koepalat eturauhasesta. PSA-arvo oli 12 työterveyslääkärin eläkkeellejäämistarkastuksessa eli todella korkealla. Urologin vastaanotolla ultrassa ei ollut mitään havaittavaa eikä myöskään manuaalisessa tarkastuksessa.
Kolme viikkoa elin jännityksessä eikä lottovoittoa sitten tullut.

Sinänsä oli onni onnettomuudessa kun kylmetin itseni marraskuussa Pyhätunturilla hiidellessäni ja sain eturauhastulehduksen. Ilman sitä en olisi lääkärille mennyt  ja syöpä olisi jäänyt havaitsematta ja olisi voinut edetä ja muuttua agressiiviseksi. Elämä on sattumaa.

Nyt sitten olen ihan uudessa tilanteessa kun en ole aikaisemmin paljoa sairastellut ja kuntoni on ikäisekseni todella hyvä. Ensimmäiseksi tulee tietenkin vahva pelko. Kuolenko nyt? Syövän hidaskasvuisuus antaa toivoa ja nyt kun tiedosta on kulunut 15 tuntia niin toiveikkuus on herännyt. Vieläkin kuitenkin mieleen hyökkää pelko ja ahdistus. Kädet alkavat vapista ja mieli mustuu, mutta huomenna olen jo varmaan tästä päässyt eroon ja adrenaliinihyökkäyksiä ei tule enää.

Olen ehtinyt tietenkin lukea netistä kaiken mahdollisen. Hoitovaihtoehtoja on monia, mutta kaikilla on suurempia tai pienempiä jälkiseurauksia. Sädehoito voi vahingoittaa terveitäkin kudoksia. Rauhasen poisto ja hormoonihoito vievät mieskyvyn. Helpoimmalta hoidolta vaikuttasi brakyterapia, jossa eturuahasen sisään laitetaan parisenkymmnetä radioaktiivista jyvää, jotka vähitellen tuhoavat syöpäkasvaimet.

Harvoina eläkepäivinäni minulla on ollut tyhjyyden tunne elmässäni. Jokainen haluaa elää merkityksellistä elämää; elämöidä. Kun on luopunut elämäntyöstään, joka on vielä ollut omien arvojen mukaista ja jonka merkityksen on itse kokenut suureksi, niin samanlaisen merkitsevyyden löytyminen on vaikeaa.

No nyt elämä ei sitten ole tyhjän tuntuista. Syöpä antaa sisältöä ja sen merkitsevyys omalta kannaltani on suuri. Yhteiskunnan kannalta sillä ei merkitystä ole, mutta voi olla niille noin viidelle tuhannelle Suomessa vuosittain eturauhassyöpään sairastuville miehille, jos kerron jatkossakin omaa syöpätarinaani.

Moni suhtautuu sairauksiinsa ja varsinkin syöpään niin, että haluaa pitää kaiken omana tietonaan. Netissä on vain muutama kertomus, jossa eturauhassyöpään sairastunut tarinoi kokemuksistaan.  Minä koetan tehdä poikkeuksen ja bloggailla kohtalostani tulevaisuudessakin.

Otsikon kysymykseen elämän reiluudesta vastaisin itse, että elämä vain on. Se ei päätä sitä mikä on oikein tai mikä on väärin. Ihmiset arvottavat kaiken tapahtuvan ja minä yritän arvottaa tämän oman ongelmani niin, että se voi olla uuden entistä paremman eläkeläiselmän alku.

Taistelu alkakoon...

Eläköitynyt - eläköön

Olen jäänyt pois työpaikastani. Varsinaisesti jään eläkkeelle joulukuun alusta.
Useat tuntemani ihmiset haikailevat pääsystä pois oravanpyörästä ja haaveilevat omista eläkevuosistaan.

Minulle tämä vapaaherrana olon alku ei ole ollut helppoa. Muistan kun tapasin muutamia vuosia sitten käydä NLP konferensseissa. Siellä piti workshoppia viehättävä vanhempi amerikkalainen nainen Jan Prince . Hän kertoi työskentelevänsä paljon juuri eläkkeelle jääneiden kanssa, joilla on vaikeuksia sopeutua työstä vapaaseen oloon. Minusta oli silloin kummallista, että eläkeläiset muka tarvitsisivat valmennusta ollakseen onnellisia eläkevuosinaan. Amerikkalaista vouhotusta, ajattelin. Nyt en enää ihmettele.

Minulle on ollut vaikeaa luopua:

- Työystävistäni
- Työkavereistani
- Työverkostoistani
- Säännöllisestä päivärytmistä
- Haastavista ongelmista
- Hienoista onnistumisen kokemuksista
- Elämäni merkitykselliseksi tuntemisesta.
- Siitä kunnioituksesta ja hyväksynnästä, jonka pelkkä ammatillinen asemani minulle antoi

Myönteistä on tietenkin, että työn tuoma joskus ylenmääräinen stressi ja huoli on hävinnyt, mutta kumma kyllä kun on niihin tottunut niin elämä ilman niitä tuntuu tyhjältä.

Nyt tunnen itseni eksyneeksi ja elämäni merkityksettömäksi. Olen vähän masentunut ihan selvästi.

Kun minulta kysyttiin viimeisen puolen vuoden aikana, että mitä aion eläkkeellä tehdä niin vastasin useinmiten että aion viihdyttää itseäni ja odottaa kuolemaa. Vaikka tämä oli tarkoitettu osittain vitsiksi niin kyllä siinä selkeä totuus oli. Tosin niin, että pelkäsin eläke-eämäni muodostuvan juuri sellaiseksi.

Muutosvaiheessa näyttävät ajatukset olevan kaksijakoisia. Toisaalta on tyytyväinen ja onnellinen. On mukavaa vain laiskotella ja ei halua sitoutua mihinkään. Toisaalta haluaisi taas olla osa yhteiskuntaa, vaikuttaa asoihin. Laiskuus ja elämänhalu kamppailevat keskenään.

Elämä voisi parhaimmillaan olla sitä, että vain on ja pahimmillaan sitä, että siihen se sitten jääkin.

Johtaminen on todella vaikeaa

Kun sinulla on pomo, peilaat itseäsi häneen väistämättä. Kun itse olet pomo peilaat omaa pomoasi omaan pomoiluusi.
Minä haluan olla asiantuntijaorganisaation asiantuntijajohtaja.
Mitä se on:
- Otan asioista selvää ja tiedän riittävästi työorganisaationi eri toimijoiden ajattaelusta ja tehtävistä.
- Haluan  olla kaveri ja olen aina työystävieni puolella, mitä tahansa tapahtuukin.
- Säästän mielipahaa. Usein omat  pomoni aiheuttavat minulle mielipahaa toimimalla vastoin käsitystäni siitä, mitä on hyvä johtaminen.
- Kaikki ratkaisut tehdään yhdessä - myös kipeät. Tämä tarkoittaa sitä, että palavereita ja tapaamisia on melko paljon. Tekeminen ja erityisesti johtaminen on nykyisin yhteistoimintaa ja sitähän ei voi ilman palaverteita olla.
Ne jotka valittavat liiallisista palavereista laittavat yksintyöstekentelyn etusijalle. Se heille suotakoon, mutta ilman palavereita ei voi toimia. Palavereissa ei pidä käsitellä sellaisia asioita, jotka eivät aiheuta pohdintaa.
- Jotta kykenisin johtamaan, minun pitää osata kärsiä itse omat vaikeuteni. Siinä auttaa työnohjaus, terapia ja luottokaverit, joiden kanssa voin jakaa kärsimykseni.
- Jos joudun hankauksiin jonkun työntekijän kanssa, käsittelen asian niin, että saan sen pois päiväjärjestyksestä. Jos se ei ensimmäisessä keskustelussa onnistu niin jatkan niin kauan, että onnistun.
- Olen kannustava, tukeva ja myönteinen. Nämä asiat sanotaan usein nykyisissä johtamisoppaissa, mutta mitä se todellisuudessa tarkoittaa? Kannustavuus on yksinkertaisesti myönteisen palautteen jakamista ja rohkaisua. Tukevuus tarkoittaa sitä, että olen aina alaiseni puolella ja myönteisyys sitä, että yritän etsiä yhdessä työkaverini kanssa hyviä ratkaisuja. Se ei tarkoita sitä, että yritän kääntää väkisin ikävät asiat positiivisiksi.
- Suuntaan ongelmista ratkaisuun ja ongemapuheista ratkaisupuheiksi. En läträä ikävillä asioilla.
- Pomona minä vastaan aina kaikesta ja otan vastuun myös muiden työyhteisön jäsenten tekemistä asoista. Vaikka asiat päätetään yhdessä, minä olen päätöksestä vastuussa ja jos muuten ei päästöstä saada aikaiseksi minä teen sen itse, mutta perustelen sen aina ja vastaan siitä yksin.

 Jään lokakuussa 2013 eläkkeelle. Johtajan urani on kestänyt 24 vuotta ja nyt vasta olen oppinut mitä johtajana oleminen merkitsee. Yhdellä sanalla se merkitsee jatkuvaa ongelmien ratkaisua. Toisella sanalla se merkitsee sitä, että virheitä tekemällä oppii ja virheitä olen todella johtajan urani aikana tehnyt.
 Onneksi pääsen pian tästä roolista pois.

Sosiaalista mediaa

Näköjään kursseilla on aikaa kirjoitella blogia. Suonenjoella opiskelen sosiaalista mediaa. Puhuva pää tai koko keho kertoo eri sm-välineistä. Onhan noita. Huomaan kuitenkin, että itse olen osallistujista keskimääräistä aktiivisempi sm-käyttäjä.
Tuli tietenkin mieleeni, että enpäs ole blogiini pitkään aikaan kirjoittanut. Jotenkin on sellainen olo ja ajatus, että pitäisi olla todellista sanottavaa kun tänne kirjoittaa.
Pienemmät sanomiset sitten ilmaisee Facebookissa ja muilla foorumeilla.

Työssä on oikeastaa vain FB käytössä ja sielläkin on Kuopion kansalaisopiston tykkääjiä vain alle sata vaikka opiskelijoita on 12 000. Mitenkähän saisi sinne lisää.Tätä kysymystä olemme täällä myös pohtineet ja ajattelimme, että ehkä yrityksen tai yhteisön perinteinen tapa viestiä on yleensä niin kuivakka, että nykyihmiset eivät jaksa niiden viestejä lukea.

No tämän kurssin jälkeen opistomme FB-vistintä tulee muuttumaan ja kurssiemme sivuille tulee suosittelen-painike. Parempi on käyttää yhtä välinettä nyt ensin kunnolla kuin hajoittaa viestinsä liian moneen mediaan.

Laihtumienen vaatii kohtuuttomuutta

Ihminen on aika monimutkainen olio. Laihduttamisen yhteydessä puhutaan usein vain ruuan fysiologisista vaikutuksista. Ainut tunne, joka yleensä mainitaan on näläntunne.
Tunnesyömisestä myös puhutaan, mutta kaikki syöminen on tunnesyömistä.

Syöminen on ihmisen elämän kannalta tärkein toiminto. Siksi syöminen aiheuttaa ja siihen liittyy hyvin vahvoja tunteita, jopa ruuasta puhuminen on hyvin tunneherkkä asia.

Miten nämä tunteet sitten syntyvät:
Ruoan nauttiminen on kulttuurisidonnainen asia. Tunteet liittyvät siis niihin arvoihin, jotka kuuluvat kulttuurimme.
Tässä ajassa on arvokasta olla laiha ja hyväkuntoinen.
Barokin kulttuurissa oli arvokasta olla lihava.
Kun on arvokasta olla laiha, niin sekä laihuus, että lihavuus synnyttävät
sekä negatiivisia, että positiivisia tunteita. Jos haluaa laihtua, kaikki syöminen on tunnesyömistä ja tunteet vaikuttavat siihen mitä syö, miten syö ja millaisia tunteita syöminen aiheuttaa.

Tunteet synnyttävät motivaation ja onnistuminen vahvistaa motivaatiota.
Jos epäonnistuu kerta kerran jälkeen motivaatio laskee, jos sitten ei tule jotain todella suurta tunnetta, joka voi synnyttää motivaation uudestaan.
(Vakava sairaus uusi harrastus)

Jotta laihtuisi on pysyttävä pitämään motivaatiota yllä pitkään ja sitkeästi.
Luultavasti koko lopun elämää. Vain muutama prosentti laihduttajista kykenee säilymään laihana. Tämän takia ei voi olla laihdutuskuurilla vaan on muutettava koko elämäntapa ja sen myötä koko syömisen malli kokonaan. Ihmisen koko tunne-elämän on muututtava.

Liialla syömisellä on syöjän kannalta myönteinen merkitys. Se voi olla tyhjyyden täyttyminen, stressin epävarmuuden poistaminen, mielihyvän saaminen. Tämä myönteinen merkitys on niin vahva, että jos sen aikaisemmin synnyttämä haitallinen liika syöminen otetaan yhtä-äkkiä pois, ihminen ei kykene elämään onnellisesti. Siksi nämä myönteiset merkitykset on korvattava jollain muulla tavalla. Paheiden summa on vakio-kuten sanotaan. Millä Sinä korvaat liian syömisesi positiivisen merkityksen?

Liiallisen syöminen on myös vahva addiktio- kuten tupakoiminen, huumeet tai vaikkapa liika työnteko. Tämä addiktiokin on korvattava toisella yhtä vahvalla jos aikoo laihtua- minulla se on liikunta. Siksi on turha puhua kohtuullisesta liikunnasta laihduttamisen yhteydessä - kun addiktio korvataan toisella(terveellisellä) on sen oltava yhtä vahva kuin aikaisempi addiktio. Siis vain kohtuuton liikunta laihduttaa.


__________________