Hoitokeskustelua

Olen ollut aika masentunut syöpädiagnoosinistani alkaen. Urologin kanssa käydyn hoitokeskustelun jälkeen sain viikon aikaa päättää mihin hoitoon haluan ryhdyttävän. Keskustelussa suljettiin pois hormonihoito ja sytostaatit. Vaihtoehdoiksi tuli sädehoito (jyvät, brakyterapia) ja eturauhasen poisto leikkauksella. 

Viikon aikana luin taas kaiken mitä löysin netistä. Hissuksiin aloin päätyä leikkaukseen. Syy tähän oli se, että kun olen hyväkuntoinen, niin kestän leikkauksen ja sitten on sädehoito vielä käytettävissä, jos saan syövän myöhemmin.  Urologin hoitokeskustelussa puhuttiin vain avoleikkauksesta ja robottileikkaus ei tullut esille. 

Robottileikkauksen edut ovat ilmeiset. Siinä voidaan säästää erektiohermot avoleikkausta paremmin, virtsanpidätysongelmat ovat vähäiset, sairaalassaoloaika leikkauksen jälkeen on lyhyt ja toipuminen muutenkin avoleikkausta parempi. Leikkaus on ns. etupainotteinen vaihtoehto. Ensin kärsitään ja sitten on parempi. Sädehoidossa on toisinpäin. Ensin on helppoa ja kärsimykset tulevat ehkä sitten myöhemmin.

Robotteja on vain Helsingissä, Tampereella ja Oulussa. Tampereelle on Kuopiosta hyvät yhteydet ja siellä on sukulaisia. Sisareni toivotti minut tervetulleeksi heille leikkauksen jälkeen. Ajattelin, että leikkaus tehtäisiin Tampereella ja jatkohoito Kuopiossa. Uuden terveydenhoitolain mukaan potilaalla on oikeus valita erityissairaanhoidonkin oman sairaanhoitopiirinsä ulkopuolelta yhteistyössä lähettävän lääkärin kanssa, mutta minua kuitenkin jännitti miten urologini siihen suhtautuisi.

Kun sitten lääkäri soitti niin sanoin haluavani leikkauksen ja että minulla on lain mukaan oikeus valita leikkauspaikka ja haluan, että minun leikataan robottileikkauksella Tampereella. Urologi tokaisi, että ei tässä mitään lakeja tarvita. Heillä on ollut käytäntönä lähettää robottileikkausta haluavat Tampereella ja jatkohoito on Kuopiossa. Hän lupasi toimittaa lähetteen Taysiin, josta pitäisi piakkoin tulla ohjeita kuinka toimitaan.

Asia menisi sitten juuri niin kuin ajattelin. Jos en olisi itse ollut aloitteellinen, niin olisikohan urologi ottanut edes esille tätä robottivaihtoehtoa? Tämän tiedon ja päätökseni jälkeen stressitasoni laski ja pelkoni haihtuivat pois. 

Meillä on toinen auto ollut korjattavana pian kuukauden. Paikallinen korjaamo toimii vähän samaan malliin kuin terveydenhuolto. Jos en itse tietäisi ja ottaisi selville asioita, minua voitaisiin viedä klassiseen tapaan kuin pässiä narussa.  Sairaanhoidossa hoidetaan potilasta ja autokorjaamoissa autoa, vaikka ehkä auton omistajakin pitäisi ottaa huomioon. Yhteistä minulla ja autollani on se, että molemmat alamme olla vanhoja ja vaivaisia.  Nyt odotan kahta asiaa: Tietoa Taysista ja tietoa korjaamosta. 

Onko elämä reilua

Olen ollut eläkkeellä nyt vajaa viisi kuukautta. Tottuminen tähän stressittömään elämään ei ole ollut helppoa. Voisi sanoa, että olen elänyt sopeutumisvaihetta. Eilen tuli kuitenkin tieto, joka sai minut kertaiskulla putoamaan takaisin stressin maailmaan ja suoraan kriisiin.

Posti toi kirjeen KYSin urologilta. Kirjessä oli kolme virkettä. Teillä on eturauhassyöpä. Syöpä on hitaasti etenevää mallia. Tulkaa 27.1.2014 hoitokeskusteluun. Minulta otettiin kolme viikkoa sitten koepalat eturauhasesta. PSA-arvo oli 12 työterveyslääkärin eläkkeellejäämistarkastuksessa eli todella korkealla. Urologin vastaanotolla ultrassa ei ollut mitään havaittavaa eikä myöskään manuaalisessa tarkastuksessa.
Kolme viikkoa elin jännityksessä eikä lottovoittoa sitten tullut.

Sinänsä oli onni onnettomuudessa kun kylmetin itseni marraskuussa Pyhätunturilla hiidellessäni ja sain eturauhastulehduksen. Ilman sitä en olisi lääkärille mennyt  ja syöpä olisi jäänyt havaitsematta ja olisi voinut edetä ja muuttua agressiiviseksi. Elämä on sattumaa.

Nyt sitten olen ihan uudessa tilanteessa kun en ole aikaisemmin paljoa sairastellut ja kuntoni on ikäisekseni todella hyvä. Ensimmäiseksi tulee tietenkin vahva pelko. Kuolenko nyt? Syövän hidaskasvuisuus antaa toivoa ja nyt kun tiedosta on kulunut 15 tuntia niin toiveikkuus on herännyt. Vieläkin kuitenkin mieleen hyökkää pelko ja ahdistus. Kädet alkavat vapista ja mieli mustuu, mutta huomenna olen jo varmaan tästä päässyt eroon ja adrenaliinihyökkäyksiä ei tule enää.

Olen ehtinyt tietenkin lukea netistä kaiken mahdollisen. Hoitovaihtoehtoja on monia, mutta kaikilla on suurempia tai pienempiä jälkiseurauksia. Sädehoito voi vahingoittaa terveitäkin kudoksia. Rauhasen poisto ja hormoonihoito vievät mieskyvyn. Helpoimmalta hoidolta vaikuttasi brakyterapia, jossa eturuahasen sisään laitetaan parisenkymmnetä radioaktiivista jyvää, jotka vähitellen tuhoavat syöpäkasvaimet.

Harvoina eläkepäivinäni minulla on ollut tyhjyyden tunne elmässäni. Jokainen haluaa elää merkityksellistä elämää; elämöidä. Kun on luopunut elämäntyöstään, joka on vielä ollut omien arvojen mukaista ja jonka merkityksen on itse kokenut suureksi, niin samanlaisen merkitsevyyden löytyminen on vaikeaa.

No nyt elämä ei sitten ole tyhjän tuntuista. Syöpä antaa sisältöä ja sen merkitsevyys omalta kannaltani on suuri. Yhteiskunnan kannalta sillä ei merkitystä ole, mutta voi olla niille noin viidelle tuhannelle Suomessa vuosittain eturauhassyöpään sairastuville miehille, jos kerron jatkossakin omaa syöpätarinaani.

Moni suhtautuu sairauksiinsa ja varsinkin syöpään niin, että haluaa pitää kaiken omana tietonaan. Netissä on vain muutama kertomus, jossa eturauhassyöpään sairastunut tarinoi kokemuksistaan.  Minä koetan tehdä poikkeuksen ja bloggailla kohtalostani tulevaisuudessakin.

Otsikon kysymykseen elämän reiluudesta vastaisin itse, että elämä vain on. Se ei päätä sitä mikä on oikein tai mikä on väärin. Ihmiset arvottavat kaiken tapahtuvan ja minä yritän arvottaa tämän oman ongelmani niin, että se voi olla uuden entistä paremman eläkeläiselmän alku.

Taistelu alkakoon...

Eläköitynyt - eläköön

Olen jäänyt pois työpaikastani. Varsinaisesti jään eläkkeelle joulukuun alusta.
Useat tuntemani ihmiset haikailevat pääsystä pois oravanpyörästä ja haaveilevat omista eläkevuosistaan.

Minulle tämä vapaaherrana olon alku ei ole ollut helppoa. Muistan kun tapasin muutamia vuosia sitten käydä NLP konferensseissa. Siellä piti workshoppia viehättävä vanhempi amerikkalainen nainen Jan Prince . Hän kertoi työskentelevänsä paljon juuri eläkkeelle jääneiden kanssa, joilla on vaikeuksia sopeutua työstä vapaaseen oloon. Minusta oli silloin kummallista, että eläkeläiset muka tarvitsisivat valmennusta ollakseen onnellisia eläkevuosinaan. Amerikkalaista vouhotusta, ajattelin. Nyt en enää ihmettele.

Minulle on ollut vaikeaa luopua:

- Työystävistäni
- Työkavereistani
- Työverkostoistani
- Säännöllisestä päivärytmistä
- Haastavista ongelmista
- Hienoista onnistumisen kokemuksista
- Elämäni merkitykselliseksi tuntemisesta.
- Siitä kunnioituksesta ja hyväksynnästä, jonka pelkkä ammatillinen asemani minulle antoi

Myönteistä on tietenkin, että työn tuoma joskus ylenmääräinen stressi ja huoli on hävinnyt, mutta kumma kyllä kun on niihin tottunut niin elämä ilman niitä tuntuu tyhjältä.

Nyt tunnen itseni eksyneeksi ja elämäni merkityksettömäksi. Olen vähän masentunut ihan selvästi.

Kun minulta kysyttiin viimeisen puolen vuoden aikana, että mitä aion eläkkeellä tehdä niin vastasin useinmiten että aion viihdyttää itseäni ja odottaa kuolemaa. Vaikka tämä oli tarkoitettu osittain vitsiksi niin kyllä siinä selkeä totuus oli. Tosin niin, että pelkäsin eläke-eämäni muodostuvan juuri sellaiseksi.

Muutosvaiheessa näyttävät ajatukset olevan kaksijakoisia. Toisaalta on tyytyväinen ja onnellinen. On mukavaa vain laiskotella ja ei halua sitoutua mihinkään. Toisaalta haluaisi taas olla osa yhteiskuntaa, vaikuttaa asoihin. Laiskuus ja elämänhalu kamppailevat keskenään.

Elämä voisi parhaimmillaan olla sitä, että vain on ja pahimmillaan sitä, että siihen se sitten jääkin.

Johtaminen on todella vaikeaa

Kun sinulla on pomo, peilaat itseäsi häneen väistämättä. Kun itse olet pomo peilaat omaa pomoasi omaan pomoiluusi.
Minä haluan olla asiantuntijaorganisaation asiantuntijajohtaja.
Mitä se on:
- Otan asioista selvää ja tiedän riittävästi työorganisaationi eri toimijoiden ajattaelusta ja tehtävistä.
- Haluan  olla kaveri ja olen aina työystävieni puolella, mitä tahansa tapahtuukin.
- Säästän mielipahaa. Usein omat  pomoni aiheuttavat minulle mielipahaa toimimalla vastoin käsitystäni siitä, mitä on hyvä johtaminen.
- Kaikki ratkaisut tehdään yhdessä - myös kipeät. Tämä tarkoittaa sitä, että palavereita ja tapaamisia on melko paljon. Tekeminen ja erityisesti johtaminen on nykyisin yhteistoimintaa ja sitähän ei voi ilman palaverteita olla.
Ne jotka valittavat liiallisista palavereista laittavat yksintyöstekentelyn etusijalle. Se heille suotakoon, mutta ilman palavereita ei voi toimia. Palavereissa ei pidä käsitellä sellaisia asioita, jotka eivät aiheuta pohdintaa.
- Jotta kykenisin johtamaan, minun pitää osata kärsiä itse omat vaikeuteni. Siinä auttaa työnohjaus, terapia ja luottokaverit, joiden kanssa voin jakaa kärsimykseni.
- Jos joudun hankauksiin jonkun työntekijän kanssa, käsittelen asian niin, että saan sen pois päiväjärjestyksestä. Jos se ei ensimmäisessä keskustelussa onnistu niin jatkan niin kauan, että onnistun.
- Olen kannustava, tukeva ja myönteinen. Nämä asiat sanotaan usein nykyisissä johtamisoppaissa, mutta mitä se todellisuudessa tarkoittaa? Kannustavuus on yksinkertaisesti myönteisen palautteen jakamista ja rohkaisua. Tukevuus tarkoittaa sitä, että olen aina alaiseni puolella ja myönteisyys sitä, että yritän etsiä yhdessä työkaverini kanssa hyviä ratkaisuja. Se ei tarkoita sitä, että yritän kääntää väkisin ikävät asiat positiivisiksi.
- Suuntaan ongelmista ratkaisuun ja ongemapuheista ratkaisupuheiksi. En läträä ikävillä asioilla.
- Pomona minä vastaan aina kaikesta ja otan vastuun myös muiden työyhteisön jäsenten tekemistä asoista. Vaikka asiat päätetään yhdessä, minä olen päätöksestä vastuussa ja jos muuten ei päästöstä saada aikaiseksi minä teen sen itse, mutta perustelen sen aina ja vastaan siitä yksin.

 Jään lokakuussa 2013 eläkkeelle. Johtajan urani on kestänyt 24 vuotta ja nyt vasta olen oppinut mitä johtajana oleminen merkitsee. Yhdellä sanalla se merkitsee jatkuvaa ongelmien ratkaisua. Toisella sanalla se merkitsee sitä, että virheitä tekemällä oppii ja virheitä olen todella johtajan urani aikana tehnyt.
 Onneksi pääsen pian tästä roolista pois.

Sosiaalista mediaa

Näköjään kursseilla on aikaa kirjoitella blogia. Suonenjoella opiskelen sosiaalista mediaa. Puhuva pää tai koko keho kertoo eri sm-välineistä. Onhan noita. Huomaan kuitenkin, että itse olen osallistujista keskimääräistä aktiivisempi sm-käyttäjä.
Tuli tietenkin mieleeni, että enpäs ole blogiini pitkään aikaan kirjoittanut. Jotenkin on sellainen olo ja ajatus, että pitäisi olla todellista sanottavaa kun tänne kirjoittaa.
Pienemmät sanomiset sitten ilmaisee Facebookissa ja muilla foorumeilla.

Työssä on oikeastaa vain FB käytössä ja sielläkin on Kuopion kansalaisopiston tykkääjiä vain alle sata vaikka opiskelijoita on 12 000. Mitenkähän saisi sinne lisää.Tätä kysymystä olemme täällä myös pohtineet ja ajattelimme, että ehkä yrityksen tai yhteisön perinteinen tapa viestiä on yleensä niin kuivakka, että nykyihmiset eivät jaksa niiden viestejä lukea.

No tämän kurssin jälkeen opistomme FB-vistintä tulee muuttumaan ja kurssiemme sivuille tulee suosittelen-painike. Parempi on käyttää yhtä välinettä nyt ensin kunnolla kuin hajoittaa viestinsä liian moneen mediaan.

Laihtumienen vaatii kohtuuttomuutta

Ihminen on aika monimutkainen olio. Laihduttamisen yhteydessä puhutaan usein vain ruuan fysiologisista vaikutuksista. Ainut tunne, joka yleensä mainitaan on näläntunne.
Tunnesyömisestä myös puhutaan, mutta kaikki syöminen on tunnesyömistä.

Syöminen on ihmisen elämän kannalta tärkein toiminto. Siksi syöminen aiheuttaa ja siihen liittyy hyvin vahvoja tunteita, jopa ruuasta puhuminen on hyvin tunneherkkä asia.

Miten nämä tunteet sitten syntyvät:
Ruoan nauttiminen on kulttuurisidonnainen asia. Tunteet liittyvät siis niihin arvoihin, jotka kuuluvat kulttuurimme.
Tässä ajassa on arvokasta olla laiha ja hyväkuntoinen.
Barokin kulttuurissa oli arvokasta olla lihava.
Kun on arvokasta olla laiha, niin sekä laihuus, että lihavuus synnyttävät
sekä negatiivisia, että positiivisia tunteita. Jos haluaa laihtua, kaikki syöminen on tunnesyömistä ja tunteet vaikuttavat siihen mitä syö, miten syö ja millaisia tunteita syöminen aiheuttaa.

Tunteet synnyttävät motivaation ja onnistuminen vahvistaa motivaatiota.
Jos epäonnistuu kerta kerran jälkeen motivaatio laskee, jos sitten ei tule jotain todella suurta tunnetta, joka voi synnyttää motivaation uudestaan.
(Vakava sairaus uusi harrastus)

Jotta laihtuisi on pysyttävä pitämään motivaatiota yllä pitkään ja sitkeästi.
Luultavasti koko lopun elämää. Vain muutama prosentti laihduttajista kykenee säilymään laihana. Tämän takia ei voi olla laihdutuskuurilla vaan on muutettava koko elämäntapa ja sen myötä koko syömisen malli kokonaan. Ihmisen koko tunne-elämän on muututtava.

Liialla syömisellä on syöjän kannalta myönteinen merkitys. Se voi olla tyhjyyden täyttyminen, stressin epävarmuuden poistaminen, mielihyvän saaminen. Tämä myönteinen merkitys on niin vahva, että jos sen aikaisemmin synnyttämä haitallinen liika syöminen otetaan yhtä-äkkiä pois, ihminen ei kykene elämään onnellisesti. Siksi nämä myönteiset merkitykset on korvattava jollain muulla tavalla. Paheiden summa on vakio-kuten sanotaan. Millä Sinä korvaat liian syömisesi positiivisen merkityksen?

Liiallisen syöminen on myös vahva addiktio- kuten tupakoiminen, huumeet tai vaikkapa liika työnteko. Tämä addiktiokin on korvattava toisella yhtä vahvalla jos aikoo laihtua- minulla se on liikunta. Siksi on turha puhua kohtuullisesta liikunnasta laihduttamisen yhteydessä - kun addiktio korvataan toisella(terveellisellä) on sen oltava yhtä vahva kuin aikaisempi addiktio. Siis vain kohtuuton liikunta laihduttaa.


__________________

Laatytyö ja humanismi

Olen ihmetellyt miksi perinteinen laatutyö, jossa vannotaan erilaisten laatupalkintojen ja laatujärjestelmien nimeen, on aina minua tökkinyt.
On jotenkin tandalous, niinkun britit sanovat, huomata kuinka uusi virkamiesten sukupolvi tuottaa samaa laatuliturgiaa kuin me vanhat aikanamme. Yhtä sinisilmäisesti.

Kun katselin televisiosta elokuvan historiasta tehtyä dokumenttia, sain oivalluksen silloin kun puhuttiin suurista spektaakkeleista kuten Spartacus ja Ben Hur. Laatutyö on uusi spektaakkelimainen uskonto. Laatujärjestelmien uskonnot tarjoavat hienoa tulevaisuutta, ei taivaassa vaan maanpäällä, kunhan vain toiminta järjestetään niiden luomien moraliteettien mukaan.

Laatujärjestelmät osaavat kertoa, mitä ovat hyvä hallinto, johtaminen ja asiakaspalvelu. Ne tarjoavat mahdollisuuksia arvioida ja pisteyttää elämää hyvän toiminnan evankeliumin mukaan.
Kyse ei ole siitä, että eikö näitä järjestelmiä noudattamalla saataisi toiminnan laatua parannettua.Kyse on siitä, että miten tällaiseen parantamistoimintaan sitoudutaan. Ehkä olisi syytä miettiä onko laatutyössä jotain muutettavaa kun sen kohta puolisatavuotiaan historian aikana vain harvat organisaatiot ovat todella ottaneet tämän laatutyön omakseen.

No sitten se tökkiminen. Olen kasvanut elämässäni ja työssäni spartacuksen henkeen. Vapauteen ja itsenäisyyteen – humanismiin. Kansalaisopistojen tulisi olla juuri spartagiaanisia vapauden linnakkeita. Humanismiin kuuluu luottamus ihmiseen ja hänen sisäiseen kunniaansa, joka ei ulkoista valvontaa kaipaa. Mitä kansalaisopistojen laatutyö sitten olisi? Samoin kuin opiston opiskelijat määrittelevät omat oppimistavoitteensa opistojen tulisi määritellä omat laatutavoitteensa opiskelija ja perustehtävälähtöisesti, konstruktiivisesti, niin että laatu määritellään prosesseissa osallistujien välisessä keskustelussa.

Ammattilaiset tietävät mitä hyvä työ on, opettajat ovat ammattilaisia. Asiakkaat tietävät mitä hyvä opettaminen, oppiminen ja asiakaspalvelu ovat. Yhdessä voidaan löytää myös keinot siihen kuinka opiston laatutyötä tehdään niin, että se on vaikuttavaa eikä puuhastelua.

Ajattelisin, että sosiaalinen tilinpito voisi olla tällainen asiakaslähtöinen kvalitatiivinen ja konstruktiininen tapa laatutyön tekemiseen, jos se tehdään humanismin hengessä.