torstai 14. tammikuuta 2010

Menin suksilla nokilleni - mitä sanoo tuoteturvallisuulainsäädäntö

Aika kun vanha konkari kaatuu suksilla se sattuu kehon lisäksi aikalailla sieluun.
Eilen hiihtelin perinteisen lenkkiä ja alamäessä kolmenkympin vauhdissa kaaduin.

Ensin pelästyin tietenkin, että miten kävi, tuliko vahinkoja. Kerättyäni itseni ylös ja putsattuani rillini, huomasin että mitään suurempaa ei tapahtunut. Siteet tuntuivat hiihdettäessä vähän oudoilta, mutta menihän niillä.
Jatkoin vielä noin seitsemän kilometriä ja kun tulin sitten autolle huomasin siteen rikkoutuneen. Ei siinä mitään, vanhat kaksipuolisilla teipeillä kunnostetut kantalaput olivat ironneet.

Tänään kun heräsin aloin ajatella asiaa. Paikka on todella vaarallinen ja päätin tehdä asiasta muistuksen Siilinjärven liikuntatoimenjohtajalle. Vähän uhkailin rikosilmoituksella, mutta enhän minä oikeasti sellaista tee.

Vuonna 2004 laadittiin tuoteturvallisuuslaki, joka koskee myös kunnallisia palveluita. Vaikka olen itsekin näiden palveluiden tuottaja niin olen iloinen, että tällainen laki on olemassa. Se panee vauhtia selkeästi vaarallisten asioiden korjaamiseen. Vai paneeko - vähän jänskättää millaisen vastauksen saan.
Samalla tämä testaa liikuntatoimenjohtajan palvelualttiuden.


Nyt pitää sitten mennä urheiluliikkeestä ostamaan uudet siteet. Vanhat olivatkin jo huonot, joten onni onnettomuudessa. Saan uudet ja hyvät.

1 kommentti:

  1. Liikuntatoimnejohtaja suhtautui asiaan oikein rakentavasti, mutta ei luvannut ostaa minulle uusia siteitä hajonneiden tilalle.
    Latu korjattiin, mutta lamppu on vielä sammuksissa.

    VastaaPoista