Prosessointia

Istun taas koulutuksessa. Prosessijohtamista tälläkertaa. Osallistujia on noin 30 ja jokainen tässä alussa kertoo mitä odottaa päivältä. Savolaiset ovat puheliaita. Nyt on jo tunti tehty tätä kierrosta.

Mitä itse odotan? Minulla on oma käsitys siitä, että sitä mikä toimii ei pidä korjata. Lisäksi myös olen kriittinen sen suhteen, että prosesseja pitäisi kuvata vain kuvaamisen ilosta. Jospa tänään selviäisi koko homman hyöty. Toisaalta elämä on kyynistymistä vastaan taistelua. Odotan, että tämä päivä ei lisää kyynisyyttäni.

Hommassa on iso työ. Kun perustehtävä vie mehut, niin kuvauksista pitää olla todellista hyötyä ja niiden tulee toimia mehulinkoina, jotka tuovat jotain lisää ja konkreettista kehittämistoimintaan.

Katsellaan, että mitä tästä tulee.

Koko päivän koulutuksen jälkeen mietin mitä oikein opin. Opin tekemään prosessikaavion. Sen olisin oppinut kyllä tekemään 15 minuutissa.

Saimme lisäksi tehtyä yhden malliesimerkin, jota sitten porukalla jatkamme.
Eipä siis mennyt päivä aivan hukkaan. Jos nyt ei aivan mehulinkoa löytynytkään niin ehkä sitten sitruunapuristimen.

Valoa

talven iloa
metsät ja pellot täynnä
sinne sukellan

Haiku on kuin maisemakuva: Se on helppo ottaa, mutta jos valoisuus, syvyys, ja asettelu ei ole oikea, kuvasta tulee vain kaunis, ei hyvä.

puhdasta lunta
maisema valkoisena
olenko tahra

Ensimmäisessä on kauneutta ja toisessa syvyyttä. Miten ne yhdistäisi, niin että haikusta tulisi kaunis, syvä ja valoisa.

Omassa elämässäni valoisuus voisi tuoda lisää kauneutta ja syvyyttä.
Mistä sitä valoa saisi?

Rikolliset pois maasta?

Sellon tapahtumien jälkeen nettipalstat kirkuivat muukalaisvihaa:
Rikokseen syyllistyneet maahanmuuttajat on karkotettava ulkomaille.
Rikostaustaisia muuttajia ei saa päästää maahan.

Ymmärrän, että vihan takana on pelko. Pelko Sellon uusinnasta, pelko tuntematonta ja tuntemattomia kohtaan. Oma huonommuudentunne, oma elämäntuska.

Miten länsimaisen oikeuskäsityksen mukaan tulisi rikollisiin suhtautua?
Lähetämmekö ”paskan pihalle” niin kuin eräässä keskustelussa vaadittiin?
Miten on – lähetämmekö samalla Suomessa syntyneet rikoksiin syyllistyneet maanpakoon?
Entäs mielenterveysongelmaiset, kehitysvammaiset, lihavat ja änkyttäjät?
Rajan taakse vaan.

Myönnän miettineeni itsekin, että rikostaustaisia muuttajia ei Suomeen pitäisi päästää.
Päädyin siihen, että jos rikos on sovitettu niin maahanmuuttoa ei tulisi estää, jos muut kriteerit täyttyvät.
Lisäksi suurin osa maahanmuuttajista ei ole pakolaisia tai turvapaikanhakijoita. Suurin osa on rakkausmuuttajia. Naisen tai miehen perässä tänne tulleita. Miten heihin pitäisi suhtautua?
Kansalaisuutta ei tulisi myöntää jos rikostaustaa on: kerran rikollinen – aina rikollinen. Tosiasiahan on se, että rikoksista suurin osa on uusintoja. Ei siis helppo kysymys. Olenko liian humaani, jos myönnän kansalaisuuden suomalaiseen rakastuneelle viisi vuotta hyvin käyttäytyneelle.

Väkivalta on lisääntynyt maailmassa. Tosin Suomessa kuolemaan johtaneet rikokset ovat pysyneet kymmenen vuoden ajan suurin piirtein samana noin150 tapauksena. Rikokset eivät todistettavasti vähene rangaistuksia koventamalla. Rikokset vähenevät tasa-arvoa ja hyvinvointia lisäämällä.
Suomessa ovat tuloerot kasvaneet kymmenen vuoden aikana enemmän kuin missään teollisuusmaassa. Mitenkähän käy murhien määrän seuraavalla vuosikymmenellä?

Menin suksilla nokilleni - mitä sanoo tuoteturvallisuulainsäädäntö

Aika kun vanha konkari kaatuu suksilla se sattuu kehon lisäksi aikalailla sieluun.
Eilen hiihtelin perinteisen lenkkiä ja alamäessä kolmenkympin vauhdissa kaaduin.

Ensin pelästyin tietenkin, että miten kävi, tuliko vahinkoja. Kerättyäni itseni ylös ja putsattuani rillini, huomasin että mitään suurempaa ei tapahtunut. Siteet tuntuivat hiihdettäessä vähän oudoilta, mutta menihän niillä.
Jatkoin vielä noin seitsemän kilometriä ja kun tulin sitten autolle huomasin siteen rikkoutuneen. Ei siinä mitään, vanhat kaksipuolisilla teipeillä kunnostetut kantalaput olivat ironneet.

Tänään kun heräsin aloin ajatella asiaa. Paikka on todella vaarallinen ja päätin tehdä asiasta muistuksen Siilinjärven liikuntatoimenjohtajalle. Vähän uhkailin rikosilmoituksella, mutta enhän minä oikeasti sellaista tee.

Vuonna 2004 laadittiin tuoteturvallisuuslaki, joka koskee myös kunnallisia palveluita. Vaikka olen itsekin näiden palveluiden tuottaja niin olen iloinen, että tällainen laki on olemassa. Se panee vauhtia selkeästi vaarallisten asioiden korjaamiseen. Vai paneeko - vähän jänskättää millaisen vastauksen saan.
Samalla tämä testaa liikuntatoimenjohtajan palvelualttiuden.


Nyt pitää sitten mennä urheiluliikkeestä ostamaan uudet siteet. Vanhat olivatkin jo huonot, joten onni onnettomuudessa. Saan uudet ja hyvät.

Iltapalaa

Tässä painoluokassa pitäisi välttää iltapalaa. Mutku ei voi.
On niin nälkä.
Yleensä se johtaa leivällä mässäilemiseen. Lokakuusta jouluun oli vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Jouluna romahti. Suklaata ja jouluruokia.
Painoa tuli kolmisen kiloa lisää eli sama määrä, jonka sain pois välttämällä hiilareita.

Tämä syksy oli jännä. Lunta tuli Lappiin jo lokakuussa ja kun vietin hiihtoloman jälkeisen viikon vielä mökillä hiihtäen, niin sain oikein hyvän hiihtokauden avauksen.
Sitten tuli muutos: Vesisadetta, pakkasta ja ei lunta. Joulukuu jäi kovin vähälle liikunnalle ja Joulu yhdessä vähäisen liikunnan kanssa teki tuhojaan.

Nyt tammikuun toisella viikolla tulivat hiihtokelit. Eilen hiihdin vapaata kaksi tuntia ja aivan liian suurilla sykkeillä. Tänään on väsy, mutta huomenna hiihdän pertsalla sen kaksi tuntia. Ylihuomenna taas vapaata - toivo alkaa elää.

Varmaan 30-vuotta ja ylikin olen vuosittain liikkunut yli 200 tuntia. Määrä pitää minut terveenä, mutta kunto laskee ja paino nousee. Joka vuosi olen päättänyt nostaa määrän 300 tuntiin. Iän lisääntyminen on vain este. Töiden jälkeen ei puhti riitä lähteä lenkille. Toinen on pinttyminen tietynlaiseen liikuntaan: Jos pyöräilet niin sitten ei muu onnistu ja jos hiihdät niin sitten ei muu onnistu. Kahvakuulia olen kiskonut, mutta kun lopetin vetämäni kurssin niin sekin jäi.
Vaimon kanssa käytiin seitsemän viikon aikana kerran viikossa kuntosalilla, mutta joulu tauotti. Ehkä tällä viikolla.

Kuntosaliharjoittelu 60-vuotiaalle on tosi tärkeätä. Pelkkä aerobinen harjoittelu ei pidä kroppaa kunnossa. Nyt on otettava itseään tässä suhteessakin niskasta kiinni.
Voikun elämä on yhtä niskasta puristamista.
Onneksi toivossa on hyvä elää ja sitä toivoa kyllä olemassa: jokainen päivä on uusi myös näissä terveysasioissa.

maha on tiellä
elämäni riennoissa
sulaa toivoa

Kuukkelista

Olen parhaillaan Googlekoulutuksessa. Perskules, että Googlella voi tehdä mitä vain.
Kaikki Microsoftin offisen tyyppiset ohjelmat ovat käytössä. Vahinko, että koko maailma on orientoitunut microsoftaan.
Ihan uusia mahdollisuuksia on etätyöhönkin.
Pitäisi vain saada työnantaja ja työyhteisö hyväksymään etätyö.
Sitä vastaan on koko kulttuuri.
Meilläkin opistossa vain yksi suunnittelija tekee etätyötä yhden päivän viikossa.
Monet epäilevät, että tekeekö hän mitään etäpäivällä ollessaan.

Olen ollut myös sitä meiltä, että kotona pitäisi voida lukea ammattikirjallisuutta niin, että se luettaisiin työajaksi. Koulututuspäville voi kyllä matkustaa vaikka Helsiinkiin, mutta kotona ei voi lukea ammattikirjaa, vaikka näin oppisi kyllä enemmän kuin jossakin seminaarissa.

Nyt pitää tehdä googlevallankumous.

Elämöintiä

Tietenkin ensiksi tulee mieleen mitävarten bloggailisin.
Kiinnostaako elämäni ketään?
Onko sitä syytä dokumetoida?
Tuleekohan tätä päivitettyä?

Kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia. Nykyisinkin hengailen netissä enemmän kuin olisi tarpeellista. Kirjoittelen erilaisille keskustelupalstoille. Kuitenkaan tästä kirjoittamisesta ei jää mitään todellista jäljelle.
Olisi varmaan ihan mukavaa, että voisin itsekin sitten eläkkeellä ollessa katsella mitä minulle on joskus kuulunut.

Tykkään kirjoitella haikuja ja tankoja. Nekin häviävät maailman tuuliin.

tuon itsestäni
elämääni esille
vain lyhyesti