Seesteistä

Olen nyt ollut eläkkeellä kaksi ja puoli vuotta.  Ensimmäistä vuottani väritti eturauhassyöpä, joka leikattiin ja käyn seurannassa puolen vuoden välein kun PSA-arvot eivät ole niin sanotusti mittaamattomissa. Ne ovat nousseet sadasosia aina puolen vuoden välein. Mitään hätää ei toistaiseksi ole kuitenkaan.

Pääsin juuri kehumasta, että eläkeläiselämäni alkaa olla seesteistä, mutta eilen taas putosin normaaliin tilaan. Huolet iskivät.  Lähdin aamulla rullahiihtämään.  Join lähtiäisiksi ison kupillisen kahvia ja suoraan suksilla tasatyöntöä kilsan päässä olevaan ylämäkeen. Mäen puolessa välissä sykkeet pomppasivat maksimiin ja olo kävi voimattomaksi. Kohtausta kesti noin minuutin ja jatkoin lenkkiä varovasti. Samanlainen kohtaus tuli myös tasan kuukausi sitten.  Kyse lienee rytmihäiriöstä.

Oikeastaan olen tilannut itselleni nuo häiriöt. En ole koskaan malttanut verrytellä ja lämmitellä ennen lenkkiä , kylmiltään vain vauhtiin.  En ole välittänyt siitä tiedosta, että kahvia ei saisi juoda ennen lenkkiä. En ole venytellyt riittävästi ja etenkin hartioiden ja niskan lihakset ovat jännittyneitä siksi, että ajan maantiepyörällä paljon ja sen ajoasento rasittaa hurjasti staattisuutensa takia juuri noita lihaksia. En ole ottanut huomioon ikääni ja sitä, että palautumisajat ovat huomattavasti pidentyneet.  

Kun jostakin on huoli, niin kaikki mahdolliset huolet aktivoituvat.  Seesteisyyden sijasta viime aamuyönä tulivat kaikki mahdolliset huolenaiheet mieleen. Nuku siinä nyt sitten. Onneksi olen harrastanut mindfulnesia  ja kun keskityin hengitykseeni ja annoin ajatusten tulla ja mennä niin sain taas unenpäästä kiinni.

Kun olen ollut jonkinlainen mielen ammattilainen niin mietin, miten voin psykoterapoida itseäni.  Ensinnäkin kehollisena ihmisenä etenen kroppani kautta.  Otan aamuasahit käyttöön,  siis oppimani liikesarjan joka on Suomessa kehitetty tai chin muoto.  Se pitää kehon ja mielen tasapainossa.  Lisäksi  käyn ”mielen kuntosalilla” eli teen mindfulnesharjoituksia säännöllisesti.  Olen parisen kuukautta pudottanut maltillisesti painoani.  Syön monipuolisesti,  mutta lisään vielä vihannesten määrää ja juon vettä tarpeeksi varsinkin kesähelteillä.  Itselleni tärkeitä ovat myös retriitit mökillä Lapissa.  Nautin siitä, että saan olla itsekseni luonnossa ja hirsisen mökin lempeässä ilmapiirissä.  Parin kuukauden poissaolo sieltä on turhan pitkä tauko mielenterveyteni kannalta.

Tiedän että näin pitäisi toimia aina, mutta ihminen tai ainakaan minä en osaa ottaa itseään niskasta kiinni ja  tehdä itselleen hyviä asioita pitkäjänteisesti.

Eläämää voisi monipuolistaa. Valokuvaus oli minulle tärkeää, mutta nyt en pariin kuukauteen ole sitä tehnyt. Opin ottamaan kohtuuhyviä maisemakuvia, mutta kun katselin tosihyviä niin oma intoni laantui ja ajattelin, että kuvillani ei ole mitään arvoa.  Ehkä niillä ei muille olekaan, mutta minulle ne taitavat olla tärkeitä.  Itseään pitää kai jotenkin ilmaista myös taiteellisesti, vaikka vain vaatimattomalla tavalla. Tämä taitaa koskea myös kirjoittamista. Runoja ja muuta.

Olen haaveillut vähän  viiniblogin aloittamisesta.  En ole löytänyt netistä juustoja ja viinejä yhdessä arvioivia sivustoja. Kuitenkin yli kahdenkymmenen vuoden kokemus viinikouluttajana voisi antaa siihen pohjaa ja saisin yhden ilmaisutavan lisää, joka voisi yhdistää kuvaamista ja kirjoittamista.

Oppisinko vielä näillä vuosilla olemaan hellä itseäni kohtaan. Hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Lopettamaan kilpailemisen. Lopettamaan suorittamisen.  Mitä sitten löytäisin näiden sijaan?