Mökkinaapuripariskunnalla oli
molemmilla syöpä. Kerran mökin ohi ajaessamme sanoin pojalleni,
että näyttävät syöpäläiset olevan mökillään. Poikani
pahastui ja ripitti minua, että ei noin saa vakavasti sairaita
ihmisiä nimitellä. Mietiskelin silloin mistä tuo ilmaisu tulee. Se
ehkä kuvaa sitä maillainen suhde ihmisillä on ollut joskus
ilmaisun syntymäaikoina syöpää sairastaviin tai sitten ilmaisu
tulee syödäverbistä. Sitähän syöpäläiset tekevät ja syöpä
siihen sairastuneille.
Itse olen nyt syöpäläinen tai
ainakin entinen. Pahinta on kun en tiedä. Olen elänyt kuuden
kuukauden jaksoissa kontrollista toiseen. Olen ns.
automaattiseurannassa, eli Kysin tietojärjestelmä lähettää
minulle kutsun laboratorioon PSA-testejä varten ja vastaus tulee robotilta samana päivänä tai ainakin pitäisi. Eilistä
kertaa lukuunottamatta homma ei ole toiminut ollenkaan. Kutsuja tai
vastauksia ei ole tullut. Olen joutunut soittamaan Kysiin ja aluksi
kukaan siellä ei tiennyt koko seurannasta mitään, varsinkaan kun
kesäseuranta sattuu loma-ajoille. Lopulta sain puhelinnumeron, jossa
vastaa toimistyöntekijä. Hän lukee tuloksen koneelta, mutta
muutenhan hän ei osaa sanoa mitään itse syöpää koskevista
asioista. Hän sanoi, että seuranta ei ole toiminut muidenkaan
kohdalla. Kirjoitin jo muistuuksen osaston ylilääkärille. Lomake
sitä varten löytyy verkosta. En kuitenkaan lähettänyt sitä kun
päätin odottaa vielä yhtä kokemusta. Nyt automaatti näytti
pelaavan hyvin.
Kuitenkin tässä automaatiossa on
puutteita. Kun olet seurannassa niin sinulle olisi pitänyt nimetä
yhdyshekilö, mielestäni lääkäri, jolta voisi kysyä tarvittaessa neuvoa ja
saada tukea. Robotin viesti siitä, että mitään hätää ei ole,
ei ole aina riittävä. Minulla on PSA-arvo noussut joka seurannassa.
Tosin vain sadasosia, mutta kun sen pitäisi olla ns.
mittaamattomissa, että saisin terveen paperit ts. syöpä olisi
voitettu. Kolmen vuoden aikana arvo on noussut 0.003 luvusta 0.009
lukuun. 0.5 on se raja, jonka jälkeen uudet hoidot aloitettaisiin
tai niiden aloittamista harkittaisiin, eli vielä on matkaa.
Kun kävin pari ensimäistä
seurantakertaa urologin puheilla niin sekin tuntui olevan ihan
turhaa. Hän ei ollut lukenut testituloksiani kunnolla ja muutenkin
hänen otteensa oli kovin välinpitämätön. Hän vain sanoi aina,
että onhan vielä hoitokeinoja käyttämättä. Kerran hän sanoi,
että PSA voi nousta jos tervettä prostatakudosta on jäänyt
leikkauksesta huolimatta, mutta robottileikkauksesta hän ei osaa
sanoa mittään. Silloin ei Kysissä robottia vielä ollut ja
leikkaus tehtiin minulle Taysissa Tampereella.
Eilen olin siinä mielentilassa, että
eihän tässä ole mitään hätää. Arvo on alhainen ja tätä
menoa hoitorajaan on vielä 15 vuotta aikaa. Googletin tuon arvoni
0.009 ja sain linkin jenkkiläisen erikoislääkärin vastaukseen
ihmiselle, joka oli kysynyt, että pitääkö tuosta arvosta olla
huolissaan.
Lääkärin mielestä ei ja hän
perusteli asiaa uusilla tutkimustuloksilla, joiden mukaan PSA ei ole
prostataspesifi vaan muutkin elimet voivat tuotaa sitä vähäisiä
määriä. Tämä oli minulle ihan uusi tieto. Hän puhuu ultrasensitiivisestä PSA:sta. Tassä on linkki artikkeliin,
jossa tutkimuksesta kerrotaan. Tutkimus on tehty jo 1996, mutta
näyttää että suomalaiset urologit tai ainakaan kuopiolaiset
urologit eivät ole sitä löytäneet.
Olen halunnut soittaa minut
leikanneelle urologille, mutta jostain syystä en ole sitä tehnyt.
Ujoutta? Perisuomalaisia ajatuksia siitä, että mitä hän mahtaisi
ajatella jos kolmen vuoden jälkeen hänelle soittaisin. Hän kyllä
lupasi, että voin ottaa häneen yhteyttä koska tahansa. Soittamista
tai muuta yhteenottoa vaikeuttaa se, että Taysin sivuilla ei ole
ollenkaan lääkäreiden yhteystietoja, Pitäisi kai soittaa
klinikalle ja varata soittoaika. Ehkä sen teenkin piakkoin.
Elämä ”syöpäläisenä” ei ole
kovin helppoa ainakaan silloin kun seurannasta tulee tulos, jonka
mukaan arvot ovat kasvaneet. Läheiset ihmiset tietenkin tukevat,
mutta olisi ainakin joskus haluaisin keskustella myös asiantuntijoiden kanssa.
Minä olen kovin herkkä mieheksi ja
sukellan aina aika syvälle. Onneksi pintaan nouseminen tapahtuu
melko nopeasti, mutta kyllä alitajunnassa on aina ultrasensitiivistä
taustakohinaa kuten tällä epäspesifillä PSA:llakin. Mieli tahtoo
olla usein aika alakuloinen. Onneksi minulla on keinoja kroolata
pinnalla entisen triathlonistin tavoin. Etsimme äsken varastosta
20-vuotta vanhan märkäpukuni, jolla silloin kisoissa uin. Se
luultavasti sopii nyt päälle kun olen saanut painoni senaikaisiin
lukemiin. Eikun avovesiin uimaan.
