Kevään haikeutta

Kolmenkymmenen kevään aikana olen vaeltanut Lapin erämaissa vähintään viikon ahkiota vetäen. Viime kerroilla lähteminen on ollut aina vaikeampaa. Kevät on pitkällä huhtikuussa ja on tuntunut vaikealta lähteä takaisin kohti talvea. Sitten matkalla kesä on unohtunut.

Joka kevät nämä vaellukset tulevat mieleen: hyvän kaverin kanssa valkoisen lumen ja kirkkaan taivaan ympäröimänä. Ahkiota vetäen ja teltassa tai autiomajoissa yöpyen.
Muistoja on vaikka kuinka paljon, osa jännittäviä ja osa ihastuttavia. Kaikki unohtumattomia.

Nykyisin kesä tahtoo viedä omansa. Ajatuksiin tulevat metsäpolkujen tuoksut ja maanteiden heikentyvä suolan haju. Odotan kiihkeästi pyöränselkään pääsemistä.

Oikein kirkkaana valkeana päivänä on tunne, että pitäisi olla jossain muualla kuin on. Pälvellä, hangella, metsätiellä.

Vuosi vuodelta minusta tulee yhä sentimentaalisempi ja saamattomampi.
Kuvan mökkiin kuitenkin kaipaan ja lähden pääsiäisenä.
Kaukaisia vieraitakin on tulossa. Ehkä siellä on aavistus keväisten vaellusten onnesta.