Leikkaus ja jälkimaininkeja

Nyt on leikkaus käyty lävitse. Se tapahtui Tampereella Taysissa robottiavusteisesti 27.2.2014.  Menimme  Tampereelle vaimoni kanssa keskiviikkoaamuna 26. päivä. Ensimmäiseksi  menin laboratorioon, jossa otettiin verinäytteet ja näytteet nenän ja kurkun limakalvoilta. Niiden avulla selvitettiin onko minulla jo tullessa sairaalabakteeri . Veriryhmäni selvittämiseen tarvittiin kaksi eri hoitajaa, jotka ottivat toisistaan riippumattoman näytteen mahdollisen virheen poissukelmiseksi.

Laboratorion jälkeen osastolla tapasin ensin sairaanhoitajan, joka kertoi leikkauksen kulusta ja opasti elämää virtsakatetrin kanssa. Sitten menin leikkaavan lääkärin puheille, joka kävi yksityiskohtaisemmin leikkauksen vaiheet lävitse ja vastasi kysymyksiini,  joita ei kovin paljon ollut kun olin hommaa tutkinut etukäteen. Youtubessa on jopa video leikkauksesta. Näytti aika veriseltä.  Kävin lopuksi keskustelemassa myös nukutuslääkärin kanssa. Hän ei kuitenkaan ollut minut leikkauksessa nukuttava lääkäri.

Kaiken kaikkiaan ennakkokäynnillä kului kolmisen tuntia ja koko ajan käsiteltiin asiaa. Kaikki olivat  ystävällisiä, asiantutevia ja minulle tuli tunne, että minut otettiin yksilönä huomioon.  Olimme varanneet huoneet sairaala-alueella olevasta potilashotellista. Oma yöpymiseni kuului sairaalamaksuun. Vaimoni maksoi 30 euroa yöstä,  ei siis paljon, mutta illallinen maksoi hänelle 20 euroa, joka mielestäni oli aika paljon aterian laatuun nähden. Itselleni illallinen oli ilmainen.  Hotelli vastasi tasoltaan mitä tahansa uutta kaupunkihotellia. Emme jaksaneet päivän kokemusten jälkeen lähteä enää minnekään vaan menimme  ajoissa nukkumaan. Minun piti aikaisin aamulla olla leikkausta varten viereisessä Coxassa (tekonvelsairaala https://www.coxa.fi), jossa robottileikkaussali on.

Heräsin aamulla kuuden maissa. Kävin suihkussa ja yritin olla juomatta ja syömättä kuten käsky kuului.  Pukeuduin ja lähdin sairaalaa kohden tasan kello seitsemän. Hotellin portailta näkyi Coxan valokyltti ja lähdin sitä kohti. En löytänyt heti sisäänkäyntiä ja hississä tapaamani syöpäpotilas osoitti minulle oikean reitin. Menin sisään ja istuuduin odottamaan.  Tasan 7.15 hoitaja saapui noutamaan minut  leikkausosastolle. Hän antoi minulle leikkauksessa käytettävän neopreenihaalarin. Puin sen ylleni miesten vessassa ja menin hoitajien huoneeseen, jossa luovutin henkilökohtaiset tavarani kuittausta vastaan ja hoitaja saattoi minut leikkaussaliin.

Heti kun pääsin saliin alkoi tapahtua. Minut laitettiin makaamaan selälleni leikkauspöydälle ja monenlaisia antureita alettiin kiinnittää ympäri kehoa. Olin lukenut netistä, että leikkauksessa ollaan pää alaspäin ja asennon on oltava oikea, joten pyysin lisää tyynyä pääni alle. Minulla on kulumia niskanikamissa, joten en pysty  olemaan selälläni jos pää on liian alhaalla. Kaikki toiveeni toteutuivat. Edellisenä päivänä kysyttiin kolme kertaa haluanko ennen leikkausta rauhoittavan lääkkeen, mutta sitä ei kukaan oikeasti tarjonnut. Kysyinkin koska sen saan, mutta minulle todettiin, että leikkaus alkaa kymmenen minuutin kuluttua ja saan sen jos haluan, mutta ei se ennätä vaikuttaa ennen nukahtamista.  Vasempaan kämmenselkääni laitettiin tippa ja kuonolleni koppa. Muutama hengenveto ja olin unten mailla. Leikkauspöydälle asetteluni kesti viitisentoista minuuttia ja tapahtui äärettömän tehokkaasti. Lopuksi ennen nukahtamistani yksi hoitajista kävi lävitse monikohtaisen tsekkauslistan, jolla varmistettiin kuin lennolle lähtiessä, että kaikki toimenpiteet oli tehty. Ilman lääkettäkin oloni oli koko ajan rauhallinen ja luottavainen.

Seuraava muistikuvani on heräämöstä.  Muistan että näin unta. Olin hiihtämässä Sotsissa ja huoltajanani oli Putous- ohjelman Antsku. Minulla oli tavattoman hilpeä olo ja herääminen keskeytti vauhdikkaan laskun pitkässä alamäessä. Olin aika pöppelössä, mutta tajusin kyllä heti missä olen.  Puhelin paljon luonani käyneen hoitajan kanssa, mutta en muista mitä. Olo oli edelleen hilpeä. Leikannut lääkäri kävi sänkyni laidalla ja kertoi leikkauksen olleen pitkän ja vaikean. Neljä ja puoli tuntia leikkausta ja kaikkiaan olin pöydällä viisi tuntia. Syy vaikeuteen oli leikkausalueeni verevyys, joka vähän väliä sumensi robotin näkemän. Muistan kysyneeni, johtuiko se vatsarasvoistani,  mutta lääkärin mukaan ei koska minulla ei niitä kovin paljon ollut. Syytä verevyyteeni en tiedä vieläkään.

Melko pian naispuolinen hoitaja vei minut osastolle. Olin yhä hilpeällä tuulella ja yritin vääntää jotain vitsiä. En kuitenkaan muista mitä. Minut vietiin huoneeseen, jossa oli toinenkin potilas. Nukahdin melkein välittömästi ja heräsin siihen kun pari hoitajaa tuli vaihtamaan minulle yöasua. Halusin kuitenkin pitää leikkaushaalaria edelleen koska se oli lämmin ja tunsin, että osastolla oli kylmä.  Hetken kuluttua minulle tultiin tarjoamaan iltapalaa ja otin vain lasillisen mustikkasoppaa, jonka sitten tietenkin kaasin osittain rinnukselleni.  Soittelin hoitajan paikalle ja kohta tuli heitä tuli kaksi vaihtamaan minulle yöpuvun.  Toinen hoitajista oli vihainen ja sanoi, että ei sitten tullut mieleeni nostaa sängyn  päätyä ylös. Hän oli selkeästi harmistunut suttaamisestani. Totesin, että tässä tilanteessa eivät hoksottimeni olleet aivan parhaimmillaan ja kukaan ei ollut kertonut minulle, miten sänky toimii. Toinen hoitajista sanoi ymmärtävänsä, mutta toinen jatkoi marmattamistaan.  Hän antoi joitakin ohjeita, mutta en muista niistä yhtään mitään.  Vaimoni kävi tapaamassa minua kello viiden maissa ja tyttäreni kävi luonani seitsemän maissa.

Minulle tuotiin unilääkettä pyynnöstäni ja nukahdin noin kello kymmenen. Heräsin kolmen aikoihin kun viereisen petin mies sai jonkinlaisen kipukohtauksen. En meinannut saada uudelleen unta ja minua paleli. Olin ikkunan vieressä ja siitä veti. Pyysin hoitajalta lisäpeittoa ja sain toisen pussilakanan.  Varsinaista peittoa ei ollut. Ylimääräinen lakana helpotti hiukan, mutta palelin edelleen. Sain kuitenkin nukuttua ja noin kello seitsemän  tuotiin aamulääkkeet.  Sain särkylääkettä. Minulle oli laitettu virtsakatetri ja pussi johon virtsa kerääntyi roikkui sängynlaidassa.  Huomasin pussin täyttyvän ja kysyin hoitajalta voinko mennä tyhjentämän sen.  Hän sanoi tulevansa kohta opastamaan kuinka homma tehdään. Hoitajaa ei kuitenkaan kuulunut ja kävin itse tekemässä työn. Olihan se opastettu minulle jo edellisenä päivänä.

Leikkauksen tehnyt lääkäri kävi keskustelemassa kanssani  lyhyesti ja kertoi leikkauksen kulusta samat asiat kuin heti leikkauksen jälkeenkin. Aika kului makaillessa ja viereisen sängyn miehen kanssa keskustellessa. Puolen päivän maissa minulle tuotiin ruokaa ja hoitaja kävi sanomassa, että pääsen tänään kotiin kunhan osaston lääkäri on käynyt juttusilla. Hän tulikin kahden maissa ja sanoi, että voin lähteä kotiin. Soitin vaimolleni ja hän saapui kolmen maissa hakemaan.  Olin tietenkin vaihtanut omat vaatteeni ja käynyt kiittämässä hyvästä hoidosta osaston kansliassa. Sen verran olin sekaisin, että en osannut enää huoneeseeni hakemaan tavaroitani vaan jouduin kysymään hoitajilta tietä.

Meillä oli treffit sairaalan alaovella vaimoni kanssa. Käveleminen oli hankalahkoa katetrin takia. Autossa aseteltiin pelkääjän istuin minua varten mahdollisimman hyvään asentoon ja matka Siilinjärvelle alkoi.

Reissu meni yllättävän helposti vaikka nelisen tuntia kestikin. Kerran tunnissa pysähdyimme jaloittelemaan muutamaksi minuutiksi. Kotona istuin lempipaikalleni sohvan nurkkaan ja tunnelma oli hepottunut. Väsymystä ei vähääkään. Netissä ja telkkua katsellessa meni ilta.  Seuraavana päivänä tunsin, että kaikki voimat olivat poissa. En jaksanut tehdä yhtikäs mitään. Olo oli kuin maratatonjuoksun jälkeen.   Katetrin kanssa opetellessa ja välillä torkkuessa päivä kului. Seuraavana päivänä tuli henkinen romahdus. Tuntui, että elämä ei ole elämisen arvoista. Taas vertaus maratooniin sopii. Eka päivä väsy ja toka päivä masennus.

Vähitellen alkoi helpottaa. Katetri vaivaa ja päivät kuluvat sen poistoa odotellessa. Normaalisti katetri poistetaan viikon kuluttua leikkauksesta, mutta kun jälkihoitoni tapahtuu Kysissä niin katetria on pidettävä kaksi viikkoa.  Leikkauksesta viikon kuluttua kävin ensimmäistä kertaa ajamassa autolla. Helsinkiläisiä ystäviäni oli tullut Kuopioon ja kävin tapaamassa heitä Salacavalassa, joka on torilla oleva uusi kahvila. Aika herkillä mielin olin. Kerroin tietenkin leikkauksesta ja ymmärsin keskustella muistakin asioista. Huomasin kaksi asiaa.  Syövästä on päästävä eroon niin, että se ei hallitse elämääni ja en identifioidu tästä lähtien sen mukaan.  Toinen asia on, että ystävät ja sosiaalinen elämä on tärkeää.  Olen vähän erakoitunut eläköitymisen jälkeen, mutta kun saan voimia niin alan etsiytyä yhä enemmän ihmisten seuraan.

Eilen 10. päivä maaliskuuta tuli tieto, että katetri poistetaan  13. päivä.  Kolmas päivä huhtikuuta on mentävä terveyskeskukseen laboratorioon ja 10. huhtikuuta Kysiin urolgin kanssa keskustelemaan. Silloin selviää onko PSA laskenut, eli onko kaikki syöpä saatu pois. Jännittää.  Harmittaa myös vähän. Olin ajatellut, että menen koko huhtikuuksi Pyhän mökille hiihtämään, mutta se ei nyt sitten täysin onnistukaan.  Sen sijaan lähden sinne jo tällä viikolla eli 15 päivä, joten ehdin hiihdellä siellä hissuksiin kaksi viikkoa ja lähden sitten sinne takaisin urologin keskustelun jälkeen. Luultavimmin siihen mennessä on patologin lausunto eturauhasesta tullut ja tiedän sitten myös hänen näkemyksensä siitä onko syöpä saatu pois. Jos ei ole niin sitten seuraa sädehoito. 

Kokonaisvaikutelmani leikkauksesta on nyt, että kannatti. Suomalainen terveydenhoito pelasi tapauksessani erinomaisesti.  Kaikki ottivat minut yksilönä ja olivat ystävällisiä yhtä Taysin hoitajaa lukuun ottamatta.

Tämä pari viikkoa on ollut henkisesti yhtä ylä- ja alamäkeä. Välilä olen oikein optimistinen ja suunnittelen tulevaa ja välillä olen taas varma siitä, että kuolen pian.  Tämä lienee toipumisaikana normaalia.  Nyt suunnittelen kuinka saan taas kerran parissa kuukaudessa tulleet ylikilot pois ja pääsen kunnolla kohottamaan fyysistä kuntoani.  Taysissa lääkäri kielsi pyöräilyn puoleksi vuodeksi. Ihmettelen miksi ja aionkin ottaa siitä selvää parin päivän päästä tapaamisessa urologin kanssa.

Tämä juttuni on pitkä ja aika yksityiskohtainen. Ehkä tästä on apua kohtalotovereilleni.  Itse minua auttoi ennen leikkausta vastaavat kuvaukset, joita sain lukea Suomen syöpäjärjestöjen keskustelupalstalta.

http://www.cancer.fi/keskustelut/keskustelufoorumi/miesten_syovat