Vanhenemisesta

Vanhahko varis
vuokkojen vartijana
vastarannalla

Vähän tältä tuntuu nyt. Huhtikuu on odottamisen aikaa. Kesäkelejä, lomaa.
Nyt ihan selvästi odotan myös vanhenemista. Kun katsoo kevään ensimmäisiä leskenlehtiä niin niistä ei enää oikein osaakkaan iloita.
Yksi kevät kohti vanhuutta lisää.
Mitkään kliseet siitä, että on kolmas elämänvaihe tulossa eivät oikein lohduta.
Kauaa ei kuitenkaan osaa rypeä tässä itsesäälissä. Joka aamu päättää, että kyllä tämä tästä. On vielä mahdollisuuksia. Tulee vielä uutta, mutta
haluanko vielä jotain. Illalla on sitten aika pettynyt siihen mitä todella sai aikaan.

Tuskaista on, että päivittäin näkee asiat yhä krittiisemmin ilman, että uskoo voivansa niihin vaikuttaa. Kevätmasennustako tämä on vai kuudenkympin kriisiä?

No menee se aika tätäkin ihmetellessä vai olisiko transhumanismista apua?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Transhumanismi