Kävin eteläsä (murthella)

Tuli käytyä eteläsä. Heräsin neliän aikhan torstaiaamuna ja lähin ajahan ja myöhästyin kurssilta vain viis minuuttia ko ajaoika oli neliä tuntia. Tapasin seissemänkymmetä tosiammattilaista ohojaajaa ja terapeuttia. Kaikki oli minua varten ja minä kaikkia varten. Kallon kutistumisen sijasta se tais laajentua. Selevitin työparini avulla muunmuasa, että miten voin selekeyttää elämäni ja miten voin auttaa muita yhen tapaamisen aikana brief therapyn avulla. Son äkkiapua. Lisäks opin kassohan yhtä ja samaa asiaa usiasta kymmenestä eri näkökulumasta. Miltä luulet aharistukses näyttävän vaikka tervapääskyn silimin? Voi että uuren oppiminen tekee vanhallekki hyvää.

Illalla ajoin sitte Manshen tapaahan semmosta miestä, joka oli minun paras kaverini opiskeluaikana. Kymmenhen vuothen ei oltu reffattu, mutta ko ruvethin raataahan ni tuntu kois eilen nähty erellisen kerran. Kyllä ystävät on tärkeitä ja niitä kannattaa rookata usiasti. Olin Tamperhella yötä tai taisi se päivä valieta tarinaa iskiesä ennenko maltto nuppinsa laskia polsterille.

Tänhän menin sitten kassohan hoitokorisa asuvaa 22 vuotta minua vanhempaa velijiäni. Meillä oli törkiän tärkiää puhumista elämästä. Vetelisä olua muistelthin yhesä ja Mannilan mummua ja Pulukkisen kylän sukulaisia. Torethin, että melekhen kaikki on muuttanu muuhalle tai taivhashen, mutta hyvät muistot kaikista oli elosa. Ko oppis elähän minun seuraavat kaskymmentä vuotta niin että olis sen jäläkhen yhtä valosa ihiminen ko veli, vaikka se sano elämänpiirinsä olevan tällä hetkellä kakskymmentä neliometriä.

Sehän on selevä, että matkailu avartaa, mutta melekhen on tärkiämpää mennä kassohan ihimisiä ko patshaita ja museoita.

Eale Dearvan! Elä terveenä!

Kun itse sairastuu vakavammin niin elämän arvot menevät uusiksi. Näin kävi minun kohdallani ja olen terveysblogeja lukiessani huomannut, että lähes jokaisen bloggarin sysäys kirjoittamisensa aloittamiseen on ollut sairastuminen tai pahoinvointi, joko henkinen tai fyysinen.

Mitä terveellinen elämä sitten on? Itselleni se on hyvän olon edistämistä. Kun olin työelämässä huomasin, että erityisesti henkinen terveyteni  alkoi rapistua. Stressinsietokyky väheni ja sen mukanaan tuomat univaikeudet, jatkuva väsymys ja liiallinen syöminen vähensivät hyvinvointiani ja terveyttäni. Paljon on keskusteltu nykyajan liiallisesta kiireestä, tehokkuuden vaatimuksesta ja ihmisen elämän muuttumisesta kuluttajan elämäksi.

Tämä kyllä tiedostetaan useilla työpaikoilla ja työelämässä jaksamista edistetään monella lailla. On hyvinvointisuunnitelmia, hyvinvointikoulutusta, erilaisia varhaisen tukemisen ohjelmia ja paljon muuta, mutta niillä voidaan vain yrittää korjata perusongelmaa, ei poistaa sitä.

Itse olen sitä mieltä, että ihmiset pystyvät tekemään työnsä hyvin, ilman haitallista stressiä ja nykyistä tehokkaamminkin jos työkulttuuri muuttuu. Nyt Ihmiset nähdään tuotantovälineinä ja heitä myös kohdellaan niin. Johtaminen on vallankäyttöä, ei vallan jakamista. Aikaa hyvän työyhteisön rakentamiseen ei enää ole. Yhteiset kahvihetket karsitaan minimiin ja ruokailemaan lähdetään kello kourassa. Kaksikymmentä minuuttia sai minun työpaikassani henkilöstöpäällikön mukaan syömiseen käyttää. Isot pomot sanoivat että ei työssä tarvitse viihtyä vaan tehdä töitä.

Nyt eläkkeellä vähän aikaa olleena olen miettinyt sitä millainen hyvä työyhteisö olisi. Tietenkin mietin sitä myös pomona töissä ollessani, mutta nyt asiaa voi katsella vähän rauhallisemmin ja ulkopuolisemmin, ehkä myös objektiivisemmin.

Mielestäni hyvin toimivan työyhteisön tärkein arvo on todellinen tasa-arvo. Johtaminen pitäisi nähdä palvelutehtävänä. Työntekijät ovat johtajan asiakkaita. Hänen tärkein tehtävänsä on tehdä kaikki päätökset yhdessä sen ihmisen tai niiden ihmisten kanssa, joita päätös koskee.  Me Suomessa arvioimme ruotsalaisia liiasta keskustelevuudesta ja siitä, että yhtään päätöstä ei tehdä ilman, että jokainen saa sanoa mielipiteensä päätettävästä asiasta. Suomessa arvostetaan nopeaa päätöksentekoa ja sitä, että kun asia on päätetty, kaikki tyytyvät siihen. Perustana on armeijan päätösmalli. Suomalaiset kärsivät talvi- ja jatkosodasta vieläkin juuri tämän päättämistavan arvostamisen takia.  Kun katsotaan ruotsalaisten saavutuksia, niin lähes kaikessa he ovat tasoissa tai usein edellä suomalaisia. Työviihtyvyys ja työn tuottavuus ovat Ruotsissa Suomea paremmat ja koettu työterveys parempi.  

Moni johtaja jonka kanssa olen tästä asiasta keskustellut, perustelee omaa alaisia huomioimatonta vallankäyttöään sillä, että heidän mielestään pomon tehtävä on päättää ja liiasta keskustelevuudesta kärsii tehokkuus.  Valitettavasti moni työntekijäkin on sitä mieltä, että keskusteleva pomo on lepsu ja ei osaa tehdä päätöksiä. Sekin heijastaa samoja talvisodan arvoja kuin useimmilla pomoillakin on.

Toinen tärkeä arvo on yhteisöllisyys.  Sekään ei ole meille tuhansien järvien ja metsien erakoille itsestäänselvyys. Osaltaan se on myös persoonallisuuskysymyksen lisäksi koulutuskysymys. Ala-asteen jälkeen koulusta häviää yhteisöllisyys. Yläasteen aineenopettajajärjestelmä ei tue yhteisöllisyyttä ja useimpien opettajien opetustyyli, jossa tietoa kaadetaan oppilaiden päihin sen sijaan, että tieto rakennettaisiin yhdessä oppijoiden kanssa, tuhoaa lasten luontaisen taipumuksen tehdä asioita yhdessä.

Useat työyhteisöt ovat kilpailuyhteisöjä. Kilpaillaan kaikesta, ollaan kateellisia ja epäillään työtoverin pääsevän helpommalla tai saavan parempia etuuksia kuin itse saa. Kiireen ja stressin ilmapiirissä nämä ilmiöt vain lisääntyvät. Ainut lääke niitä vastaan on vain avoin ilmapiiri ja kaikesta keskusteleminen. Jos keskusteluun ei riitä aikaa tai siihen ei ole taitoa, yhteisöllisyys ei ole mahdollista.

Kolmas arvo joka edistää terveyttä on luonnonläheisyys. Urbaanissa Suomessa on etäännytty luonnosta ja elämä on kaikin tavoin välineellistä. Tähän liittyy tämän kirjoituksen otsikko. Eale Dearvan on saamelaisten tapa sanoa näkemiin. He toivottavat erotessaan tervettä elämää. Me sanotaan nykyisin vain rennosti moi tai hei. Mitä lähempänä luontoa elämme, sitä selkeämpää on terveyden arvo elämänkulussa. Saamelaisten eale dearvan ilmaisee juuri tätä. 

Suomalaisten elämästä ja terveydestä erkaantuminen näkyy myös vaikkapa tavassa, jolla kilistämme laseja kun meillä on hienoa hyvää viiniä. Sanomme kippis tai skool tai savolaisittain hölökyn kölökyn. Lähes kaikissa muissa kuin skandinaavisissa kulttuureissa kilistetään terveydellle: Salud! Skandien skål tulee siitä, että Viikingit joivat simansa kalloista ja kalistelivat niitä. Suomen kilistelyt matkivat skandeja tai kehottavat kumoamaan lasin pohjia myöten tai naureskelevat savolaisittain hieman hämmentyneenä.

Elämä on terveyttä. Nuorena sitä ei näe ja vanhempana se hukkuu suorittamisen alle. Itsellänikin tahtoo oman terveyteni edistäminen mennä vieläkin suorittamiseksi. Minulle sitä kuvaavat hiihtokilometrit, pyöräilykilometrit tai tunnit, joita olen vuodessa liikkunut. Terveellinen syöminen voi olla myös suorittamista: ruokapäiväkirjan pitämistä ja vitamiinien kaatamista purkista suuhun.  Suorittamisen sijaan olen halunnut edistää tietoisuuttani.  Kaikki mitä teemme automaattisesti johtaa epäterveeseen elämään. Syömme mitä mieleen juolahtaa, istumme koska se tuntuu helpolta, tuskailemme sellaisten asioiden kanssa, joihin emme voi vaikuttaa ja koko elämäämme ohjaavat tiedostamattomat prosessit.  Miten tästä voimme päästä irti? Minulle prosessi alkoi silloin kun huomasin mielen merkityksen terveydelle. Mielikuvani, ennakkoluuloni, asenteeni ja uskomukseni johtivat minua eli ne olivat sisäisen ohjelmistoni joka johti minua kuin robottia. Tämän tiedostaminen sai minut etsimään tietoisuutta NLP:n avulla, opiskelin psykoterapeutiksi ja nyt olen sitä mieltä, että asioihin pysähtyminen, mietiskely johtaa tietoisuuteen.

Se mitä tietoisuus on ei ole tämän kirjoituksen alueella ja siihen aiheeseen varmaan tulen myöhemmissä kirjoituksissani. Olen elämässäni tullut siihen tulokseen, että terveys on nimenomaan tietoisesti toimimista.

Hissuksiin normaalia

Eturauhasleikkauksesta alkaa olla kaksi kuukautta. Elämä on ollut ylämäkeä ja alamäkeä.  Lopputarkastusta odottaessani mieliala vaihteli toiveikkuudesta toivoon ja kun huhtikuun alussa kävin verikokeissa ja sen jälkeen urologin puheilla KYSissä jännitin vastaanottoa todella paljon.  Menin sairaalaan parisen tuntia ennen urologin tapaamista.  Kutsussa oli pyydetty tulemaan niin, että minulla on normaali virtsaamistarve, jotta pissan virtaamisnopeus  voidaan mitata. Olin täsmälleen oikeaan aikaan odottamassa mittausta, mutta kutsua mihinkään ei määräaikana tullut. Vessatarve lisääntyi sietämättömäksi ja jos olisin mennyt vessaan, niin sitten sitä normaalia tarvetta ei olisi ollut.  Päätin ottaa seuraavan hoitajan näköisen kiinni ”lennosta”  ja kerroin hänelle ongelmastani.  Kaksi minuuttia sen jälkeen tuli oven takaa hoitaja ja vei minut kokeeseen. Hän mittasi myös jäännösvirtsan määrän.  Koskaan minulle ei kuitenkaan kerrottu miksi nämä kokeet tehtiin. Vasta urologi selitti sen kun kysyin.  Leikkauksessa virtsaputken kiinnityskohtaan voi tulla arpia, jotka haittaavat  normaalia pissaamista ja rakkoon voi jäädä liikaa jäännösvirtsaa. Näin ei minulla kuitenkaan ollut.

Ihmetyksekseni pääsi puolisen tuntia etuajassa urologin puheille. Hän oli minulle ennestään tuntematon miespuolinen lääkäri.  Kädenpuristuksen jälkeen hän kysyi miten menee ja kerroin kaiken olevan kunnossa, mutta jännitykseni PSA kokeesta saa minut melkein polvilleni.  Lääkäri vapautti minut heti ja sanoi PSA:n olevan mittaamattomissa.  Tämä tarkoitti sitä, että syöpäni oli saatu kokonaan pois.  Tunsin kuinka jännitys suli pois ja voin vapautuneesti keskustella urologin kanssa.  Kerroin tutkineeni jenkkiläisiltä ERS-leikattujen  pyöräilijöiden keskustelupalstalta millaisia pyöräilytaukoja  miehille oli määrätty. Minua harmitti se, että Tampereella pyöräily kiellettiin kuudeksi kuukaudeksi syytä kertomatta.

Urologi sanoin ensin, että ei hän voi lyhentää kieltoa, mutta kertoi syyn. Erityisesti kilpapyörän kova  satula voi hieroa virtsaputkea niin, että jo mainitsemaani putken liitoksen arpeentumista voi tulla normaalia enemmän ja  pissaaminen voi vaikeutua.  Hän lupasi kuitenkin, että kolmen kuukauden kuluttua voin kokeilla ja jos vähänkään on tuntemuksia niin sitten pitää odottaa se kuusi kuukautta.

Keskustelimme urologin kanssa ihan kaikesta miehisyyteen ja seksuaalisuuteen liittyvistä minua askarruttaneista asioista. Hän vastaili asiallisesti ja ystävällisesti. Kun kerroin, että pidätysongelmia ei ole ja erektiokin toimii, hän totesi minun päässeen syövästä vähällä.  Olen joutunut luopumaan vain ejakulaatiosta ja se ei hänen mukaansa ole paljon.  J

Sairasteluni tuloksena lihoin viitisen kiloa ja kun aloitin kuntoilun  huomasin olevani huonoimmassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan aikaisemmin elämässäni.  Päätin aloittaa sauvakävelyn.  Aluksi kolme kilometriä tuntui haasteelliselta ja kun yritin käydä rullahiihtämässä,  niin kolmen vartin lenkki väsytti minut täysin. Olin aivan poikki koko loppupäivän.  Peilin piirtämä kroppani näytti vanhalta ja kutistuneelta, joten päätin alkaa käydä kuntosalilla.   Kuukaudessa kuntoni nousi melkoisesti, mutta Pyhällä pääsiäisenä hiihto palautti minut taas todellisuuteen.  Kympin lenkillä meni puolisentoista tuntia leikkausta edeltäneen kolmen vartin sijasta.  

Toisen kuukauden alussa piti koittaa ajaa pyörällä. Olin liian malttamaton ja kipuja tuli arkoihin paikkoihin. Kun vielä innostuin salilla tekemään maksimipainoillani jalkaprässiä ja jalkakyykkyä niin seuraus oli se, että illalla virtsassa oli verta. Pelästyin tietenkin aivan tavattomasti, join vettä ja valvoin niin kauan, että uudelleen vessassa käydessäni pissa oli puhdasta.   

Säikähdin tästä tapauksesta todella ja päätin edetä kuntoilussani maltilla. Pyörään kosken seuraavan kerran aikaisintaan kesäkuussa ja  jätän kovat raudat nostamatta. Olen nyt käynyt salilla parisen kertaa viikossa sekä kävely ja rullislenkeillä kolme kertaa viikossa.  Menen salille myös kävellen, joten aerobista treeniä tulee viisi kertaa viikossa.

Eläkkeellä olo ei vielä tunnu kovin mukavalta. En ole löytänyt identiteettiäni. Kotitöitä olen alkanut tehdä ja muutenkin suunnitella talon remppaamista. Aloitekykyä on vain vähän.  Ehkä sekin löytyy. Lähden etsimään sitä Järvenpäästä tämän kuun loppupuolella. Koko päivä NLP- tietojen parantamista.  Pään hoito taitaa olla yhtä tärkeää kuin kehonkin.