Seesteistä
Olen nyt ollut eläkkeellä kaksi ja puoli vuotta. Ensimmäistä vuottani väritti eturauhassyöpä,
joka leikattiin ja käyn seurannassa puolen vuoden välein kun PSA-arvot eivät
ole niin sanotusti mittaamattomissa. Ne ovat nousseet sadasosia aina puolen
vuoden välein. Mitään hätää ei toistaiseksi ole kuitenkaan.
Pääsin juuri kehumasta, että eläkeläiselämäni alkaa olla
seesteistä, mutta eilen taas putosin normaaliin tilaan. Huolet iskivät. Lähdin aamulla rullahiihtämään. Join lähtiäisiksi ison kupillisen kahvia ja
suoraan suksilla tasatyöntöä kilsan päässä olevaan ylämäkeen. Mäen puolessa välissä
sykkeet pomppasivat maksimiin ja olo kävi voimattomaksi. Kohtausta kesti noin
minuutin ja jatkoin lenkkiä varovasti. Samanlainen kohtaus tuli myös tasan
kuukausi sitten. Kyse lienee
rytmihäiriöstä.
Oikeastaan olen tilannut itselleni nuo häiriöt. En ole
koskaan malttanut verrytellä ja lämmitellä ennen lenkkiä , kylmiltään vain
vauhtiin. En ole välittänyt siitä
tiedosta, että kahvia ei saisi juoda ennen lenkkiä. En ole venytellyt
riittävästi ja etenkin hartioiden ja niskan lihakset ovat jännittyneitä siksi,
että ajan maantiepyörällä paljon ja sen ajoasento rasittaa hurjasti
staattisuutensa takia juuri noita lihaksia. En ole ottanut huomioon ikääni ja
sitä, että palautumisajat ovat huomattavasti pidentyneet.
Kun jostakin on huoli, niin kaikki mahdolliset huolet aktivoituvat. Seesteisyyden sijasta viime aamuyönä tulivat kaikki mahdolliset huolenaiheet mieleen. Nuku siinä nyt sitten. Onneksi olen harrastanut mindfulnesia ja kun keskityin hengitykseeni ja annoin ajatusten tulla ja mennä niin sain taas unenpäästä kiinni.
Kun olen ollut jonkinlainen mielen ammattilainen niin
mietin, miten voin psykoterapoida itseäni.
Ensinnäkin kehollisena ihmisenä etenen kroppani kautta. Otan aamuasahit käyttöön, siis oppimani liikesarjan joka on Suomessa
kehitetty tai chin muoto. Se pitää kehon
ja mielen tasapainossa. Lisäksi käyn ”mielen kuntosalilla” eli teen mindfulnesharjoituksia
säännöllisesti. Olen parisen kuukautta
pudottanut maltillisesti painoani. Syön
monipuolisesti, mutta lisään vielä
vihannesten määrää ja juon vettä tarpeeksi varsinkin kesähelteillä. Itselleni tärkeitä ovat myös retriitit
mökillä Lapissa. Nautin siitä, että saan
olla itsekseni luonnossa ja hirsisen mökin lempeässä ilmapiirissä. Parin kuukauden poissaolo sieltä on turhan
pitkä tauko mielenterveyteni kannalta.
Tiedän että näin pitäisi toimia aina, mutta ihminen tai
ainakaan minä en osaa ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä itselleen hyviä asioita
pitkäjänteisesti.
Eläämää voisi monipuolistaa. Valokuvaus oli minulle tärkeää,
mutta nyt en pariin kuukauteen ole sitä tehnyt. Opin ottamaan kohtuuhyviä
maisemakuvia, mutta kun katselin tosihyviä niin oma intoni laantui ja
ajattelin, että kuvillani ei ole mitään arvoa.
Ehkä niillä ei muille olekaan, mutta minulle ne taitavat olla tärkeitä. Itseään pitää kai jotenkin ilmaista myös
taiteellisesti, vaikka vain vaatimattomalla tavalla. Tämä taitaa koskea myös
kirjoittamista. Runoja ja muuta.
Olen haaveillut vähän
viiniblogin aloittamisesta. En
ole löytänyt netistä juustoja ja viinejä yhdessä arvioivia sivustoja. Kuitenkin
yli kahdenkymmenen vuoden kokemus viinikouluttajana voisi antaa siihen pohjaa
ja saisin yhden ilmaisutavan lisää, joka voisi yhdistää kuvaamista ja
kirjoittamista.
Oppisinko vielä näillä vuosilla olemaan hellä itseäni
kohtaan. Hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Lopettamaan kilpailemisen.
Lopettamaan suorittamisen. Mitä sitten löytäisin
näiden sijaan?